Kelan asiakaspalvelu evakkoon sisäilmatutkimusten vuoksi

0
Maria Räihä, Nina Nurmi, Kaisa Mäkitalo ja Sanna Laukkanen ovat valmistelleet Kelan muuttoa tällä viikolla.

LOIMAA Kelan Loimaan toimipisteen asiakaspalvelu siirtyy väliaikaisiin tiloihin Virastotaloon ensi viikosta lähtien. Muuton syynä ovat Kelan Väinämöisenkadun toimipisteessä tehtävät sisäilmatutkimukset.
Palveluryhmän päällikön Kaisa Mäkitalon mukaan toimitilan sisäilmaa tutkitaan, koska työntekijöillä on aistinvaraista havaintoja mahdollisista sisäilmaongelmista.
Väistötilat sijaitsevat Verohallinnon Loimaan toimipisteessä Virastotalon B-rapun neljännessä kerroksessa. Kelan asiakaspalvelu on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–12 sekä ajanvarauksella muulloinkin. Asiakaspalvelu Väinämöisenkadulla on toistaiseksi loppunut.
Kelan Loimaan toimistossa on käynyt yleisinä aukioloaikoina 25–30 asiakasta.
– Suurin osa asiakkaista eli noin 80 prosenttia hoitaa asiansa nykyään verkossa. Puhelinpalveluammekin hyödynnetään paljon. Osa asiakkaista haluaa kuitenkin edelleen asioida henkilökohtaisesti palveluasiantuntijan kanssa, Mäkitalo sanoo.
Asiakkaat ovat voineet Väinämöisenkadun Kelassa käyttää asiointiin yleisöpäätettä, mutta väistötiloihin sellaista ei voida laittaa. Myös lomakkeiden jättämiseen tarkoitettu ulkopostilaatikko poistuu asiakkaiden käytöstä väistötiloissa toimimisen ajaksi.
Verohallinto pystyy vuokraamaan tilat Kelan käyttöön, koska toimistossa käyvien asiakkaiden määrä on sähköisten palvelujen yleistyttyä vähentynyt todella paljon. Loimaan verotoimisto siirtyi tämän kuun alusta lähtien palvelemaan vain ajan varanneita asiakkaita.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän