KOPIT ”Hoitoalalle kuuluu nyt saada hyvä palkankorotus”

0
Kuvituskuva, LL Arkisto

Mistä johtuu,että Posti jättää jatkuvasti jakamatta mainoksia Suopellolla?

Hyvä kirjoitus Bisoneista, samaa mieltä kuin Matti Ojala! Koko Bisonin vois lopettaa, turhaa väkisin köyhän yrittää pyörittää tommosta turhanpäiväistä lajia edes, vai tuottaako se paljon voittoa ym Loimaalle?

Olavi

Hallitus yrittää nyt selittää, että polttoaineiden hinnat ja muutkin hinnat nousevat Ukrainan sodan ja koronan takia. Ei pidä paikkaansa, esim. diesel maksoi jo yli 2 euroa ennen sotaa. Samoin hinnat nousivat myös esim. ruuan suhteen jo ennen sotaa. Suurin syy hintojen nousuun on ilmastokiima, jota johtaa Emma Kari ja muut vihreät. Professori Ollikaisen avulla. Ja muu hallitus vikisee mukana.

Asioita seuraava, ei valheellisia puheita

Sairaanhoitajille ja hoitoalalle kuuluu nyt saada hyvä palkankorotus, siitä tärkeästä työstä mitä tekevät, ovat olleet kovilla, lukien myös tämän koronaepidemian aikana, miksi metallimiehet ja paperimiehet saavat aina tahtonsa läpi, eli palkankorotukset, ei ne ole yhtään sen parempia tässä yhteiskunnassa, ja eikö me olla samassa junassa kaikki, täällä Suomessa ketkä näitä veroja maksaa palkasta valtiolle, ihmetyttää myös suuresti, miksei eduskunnan naiset ole nyt puolustamassa hoitajien palkkoja, luulisi, että olisi tärkeämpiä asioita kuin leikata vessan oven nauha auki, ja vihkiä se käyttöön, kuitenkin me kaikki tavalla tai toisella siellä käydään joka päivä ja ainakin sitten on hetki aikaa miettiä siellä, kuinka hyvä tämä maa Suomi on ja siitä iso kiitos sotaveteraaneille, jotka näyttivät aikoinaan ei tänne ole helppo tulla.

Äijä

Surullisena seuraan nykyistä rahan ahneutta. Täytyisi olla ylimäräistä rahaa sijotukseen. Ei tavallisella ihmisellä ole ylimääräistä rahaa. Eräässä tiekokouksessa eräs kunnan virkamies kohkasi ”ei pankis kannata rahhaa pitää”. Ongelmat kullakin, varakkaiden täytyisi saada kaikki ilmatteeksi.

Kepun Saarikko kävi näyttävästi vihkimässä yleisen vessan, josta voikin sitten emopuolue vihreiden käskystä vetää kotimaisen maatalouden kerralla alas.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän