Liikennerikoksista 2 000 euron sakot

0

VARSINAIS-SUOMEN käräjäoikeus tuomitsi loimaanseutulaisen miehen 2 000 euron päiväsakkoihin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta kulkuneuvon oikeudettomasta kuljettamisesta ja rattijuopumuksesta.
Ajokiellossa ollut mies ajoi viime vuoden heinäkuussa Ysitiellä 129 km/h nopeusrajoituksen ollessa 70 km/h.
Rattijuopumuksesta ja ajo-oikeudetta ajosta hän jäi kiinni lokakuussa Koskella. Mies ajoi liikennekäytöstä poistetulla pakettiautolla poliisia vastaan ja kääntyi entisen huoltoaseman pihalle huomattuaan, että poliisiauto lähti seuraamaan häntä. Kun poliisi ajoi pihaan, kuljettaja oli ehtinyt poistua autosta ja piiloutumaan sähkökaapin taakse. Mies väitti poliisipartiolle, että autoa oli ajanut hänen naapurinsa, joka oli pötkinyt pakoon. Paikalta ei kuitenkaan löytynyt muita, mikä vahvistettiin myös poliisikoiran avulla. Miehen veren alkoholipitoisuudeksi mitattiin 0,9 promillea.