Loimaalle avattiin padel-halli

0
Padelhallissa on tällä hetkellä neljä kenttää. Ensi viikolla selvinnee, korvataanko osa kentästä muilla aktiviteeteilla. Padelin jatkumista hallin omistaja Markku Helander pitää todennäköisenä. Arkistokuva.

LOIMAALLA pääsee jälleen runsaan puolen vuoden jälkeen harrastamaan padelia, jota varten on avattu uusi halli Kaunismäenkadulle. Jäähallin ja tennishallin vieressä sijaitsevat tilat otettiin käyttöön torstaina.
Noin 1 300 neliön, yhdeksän metriä korkean ja neljä kenttää sisältävän hallin on rakentanut Saviseudun Investointi oy, jonka toisena omistajana on Markku Helander (LL 26.8.2021). Hallin toimintaa pyörittää kansainväliseen LeDap Groupiin kuuluva Padel Club Finland.
Hallissa on yksi työntekijä, Loimaan klubimanagerina toimiva Sanni Kiviniemi, joka on innoissaan klubin avaamisesta.
– Ketjun edustajat kävivät paikan päällä ja totesivat, että täällä on huippupuitteet.
Padelia pari vuotta harrastanut Mikko Kärri ja Kiviniemi uskovat lajilla riittävän kysyntää Loimaalla, sillä aiemmin Lamminkadulla sijainneet kaksi kenttää olivat ahkerassa käytössä ja kyseisille kentille oli paikoin pitkätkin varausajat. Uuteen halliin toivotaan harrastajia myös Loimaan ulkopuolelta.
Kiviniemi muistelee, että uuden hallin rakentamistyöt alkoivat itsenäisyyspäivän tienoilla ja sanoo, että tilojen avaamista on ehditty odottaa.
– Olen saanut vastailla kysymyksiin siitä, milloin halli avataan ja milloin pääsee varaamaan.

Sanni Kiviniemi työskentelee klubimanagerina ja opettelee parhaillaan lajin saloja. Hänen vastuulleen kuuluvat asiakaspalvelun lisäksi muun muassa peli- ja kilpailutapahtumien järjestäminen.

Pääsääntöisesti nelinpelinä pelattava padel on mailapeli, joka yhdistää tennistä ja squashia. Kärri sanoo, että lajiin pääsee helposti sisään, mutta alkuun riittää totuteltavaa esimerkiksi siinä, että oppii hahmottamaan sen, miten pallo kimpoaa takalasista.
Kyse on suhteellisen uudesta lajista Suomessa, sillä Kiviniemi kertoo padelin rantautuneen Suomeen laajemmin vasta kuutisen vuotta sitten. Padel Club Finland pyrkii laajenemaan ja avaamaan uusia halleja ympäri Suomea. Kiviniemi sanoo ketjulla olevan tähän mennessä 25 hallia Suomessa ja vielä tämän vuoden puolella määrä pitäisi nostaa 35:een.
– Ketjulla on tavoitteena saada padelista olympialaji.
Loimaan padel-klubi on avoinna joka päivä aamuvarhaisesta puoleenyöhön. Kenttävaraukset hoidetaan älypuhelimeen ladattavan sovelluksen kautta. Samassa yhteydessä harrastaja saa koodin, jolla pääsee ovesta sisään.
Kiviniemi sanoo, että Loimaan klubille on tarkoitus saada myös valmennustoimintaa, jotta harrastajille voidaan järjestää esimerkiksi alkeiskursseja ja muita tapahtumia. Suunnitelmissa on paikallinen hallisarja, jolla saadaan selvyys siitä, kuka on Loimaan paras padelisti.

Hallilla on vielä viimeistelytöitä jäljellä, ja Kiviniemi kertoo, että kevään aikana tullaan tekemään pihatöitä ja asfaltointeja. Virallisia avajaisia ja avoimia ovia vietetään huhtikuun lopussa.
– Kyse on koko perheen tapahtumasta vapputeemalla, hän sanoo ja suunnittelee, että tuolloin hallissa järjestetään myös näytösotteluita.

Loimaan Siivouspalvelu oy:n siivoja Veronika Uimolainen teki loppusiivousta ja pesi kenttää reunustavia laseja ennen hallin avaamista.