Paavo Laapotti Voicen loppukilpailuun

0
Paavo Laapotti on mukana kolmessa bändissä laulajana tai kitaristina. Kuva: LL arkisto/Sari Holappa

TURKU Loimaalainen Paavo Laapotti pääsi The Voice of Finland -laulukilpailun finaaliin, johon valittiin neljä laulajaa.
Laapotti, 26, lauloi viime perjantaina suorana lähetyksenä televisiossa Nelosella näytetyssä semifinaalissa heavy metal -yhtye Dion kappaleen The Last in Line. Esitystä ryydittivät näyttävä tulishow sekä kitarassa taituroinut Tuomas Wäinölä.
Laapotti kisaa Juha Tapion joukkueessa, jonka toisena laulajana semifinaalissa oli hämeenlinnalainen Aleksi Aromaa. Laapotti sai Tapiolta 60 pistettä, Aromaa 40. Laapotti voitti myös yleisön äänet puolelleen: hänen loppupisteensä olivat 118, kun Aromaa sai 82 pistettä.
Valmentaja Juha Tapio luonnehti Laapotin olevan uskomattoman kova laulaja.
– Sun puolesta ei koskaan tarvi jännittää. Aina tietää, että pölähtää. Laulaminen on voimakasta mutta ei pelkkää huutoa, vaan siinä on aina sävy, sointi ja melodia, Tapio totesi.
Ohjelmassa soittavan bändin taiteellinen johtaja Lenni-Kalle Taipale oli samoilla linjoilla.
– Paavo on aito rokkari sillä ihanalla tavalla, millä rokkari voi olla. Todella helposti lähestyttävä ja karismaattinen ihana tyyppi. Tommonen ääni ja lupsakkuus, Taipale kuvaili.
Loppukilpailu järjestetään Turun Logomossa perjantaina 29. huhtikuuta, ja sen voi nähdä suorana lähetyksenä televisiossa Nelosella kello 20 alkaen. Kisan voittaja ratkaistaan yleisöäänestyksellä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän