Putin leipoi sodan valheen reseptillä

0
Mielipiteet Loimaan Lehteen toimitus@loimaanlehti.fi

Venäjällä käytetään niin sanottua taktista totuutta. ”Ei Krimillä ole venäläisiä sotilaita (Krimin valtauksen jälkeen 2014)”, ”Emme ole hyökkäämässä Ukrainaan. Venäjä ei halua sotaa. (helmikuun lopulla 2022)”.

Totuuden puhumista pidetään typeryytenä. Venäjän diktaattori Putin pitää länsimaista demokratiaa naurettavana, koska se on niin läpinäkyvää, hidasta ja moniäänistä. Venäjällä saa olla vain yksi totuus, vaikkei se olisi niin tottakaan. Länsimaille Venäjän ilmoitukset tarkoittavat nykyään aina päinvastaista. Venäjään ei voi luottaa.

Putin on kirjoittanut Venäjän narratiivin uusiksi. Sitä toitotetaan koteihin, kouluihin ja valtamediaan. Hän kauhoi Venäjän sankaritarinaan aineksia keskiajalta lähtien, mutta sekoitti joukkoon valheen aineksia ja jätti tärkeitä ainesosia pois. Pyhä ruhtinas Vladimir I on Putinin tarinassa venäläisyyden alku ja juuri, sillä hänet kastettiin vuonna 988 Krimillä ortodoksisin menoin. Hän jätti tarinasta pois sen, että Vladimir hallitsi Kiovassa, oli viikinkiruhtinas eikä Moskovasta tiedetty vielä pariin sataan vuoteen ja silloinkin se oli mongolien vallassa.

Pietari Suuri on toinen esikuva Putinille, sillä hän laajensi Venäjän imperiumiksi ja julisti itsensä keisariksi. Jätetään mainitsematta, että hän länsimaisti Venäjän hallintoa ja mallia otettiin eurooppalaisista valtioista. Putinin suurin esikuva lienee Isä Aurinkoinen, jolta hän on oppinut brutaalit otteet kansakuntien leipomisessa.

Stalinin aikana Neuvostoliitosta tuli supervalta, mutta unohdetaan, kuinka hän pakkosiirsi, vangitsi ja teloitutti omia kansalaisiaan tai kuinka hän kollektivisoi Ukrainaa 30-luvulla tapattaen neljä miljoonaa ukrainalaista nälkään.

Putinin Venäjä tarvitsee selviytyäkseen vihollisia vaikkei niitä olisikaan. Ukrainaa hallitsevat hänen mukaansa narkomaanit, facistit ja natsit, jotka murhaavat venäläisiä. Mutta Ukrainan presidentti onkin juutalainen, jonka isoisä taisteli natseja vastaan ja kuoli everstinä itsenäisessä Ukrainassa.

Venäjä on itse tukenut natsistisia järjestöjä ja puolueita Euroopassa. Uhkana on myös EU, ”Gayrope”, joka tukehtuu suvaitsevaisuuteensa ja pakottaa lapsiaan homoiksi. Nato on kaikista suurin uhka, vaikka onkin puolustusliitto.

Lännen pakotteet tukahduttavat Venäjän hitaasti, mutta varmasti. Uhrautuva Ukraina tulee saamaan tukea jatkossakin, mutta Venäjä joutuu hylkiön asemaan pitkäksi aikaa. Putin muistuttaa kovasti itsevaltiasta tsaari Nikolain I:stä, joka soti ympäriinsä koko valtakautensa ajan ja kuoli lopulta Krimin tappiollisen sodan seurauksena vitutukseen, kuten HS:ssa kirjoitettiin. Putin ei voi pikkuhiljaa hipsiä pois näyttämöltä. Nähtäväksi jää miten hän kohtaa tappionsa.

Seppo MT Vainio
Ye-everstiluutnantti evp
Sastamala