TOIMITTAJALTA Pakko kehua

0
Loimaan Seudun Sotaveteraanien naisjaoston puheenjohtaja Terttu Härkälä ja sihteeri Eevi Kemppinen laskivat kukat juuri paljastetulle Kotirintamanaisten muistomerkille.

Joku voisi sanoa, että kotirintamanaiset saivat muistomerkkinsä myöhään (LL 30.4.). Onhan sodan loppumisestakin kulunut jo lähes 80 vuotta.

Mutta, kuten muistokiven paljastustilaisuudessa huomautettiin, niin Loimaalla ei olla tässä asiassa viimeisiä, paremminkin etujoukoissa. Ajatelkaas!

Joka tapauksessa kotirintamanaiset saivat Loimaan Veteraanipuistossa arvoisensa juhlan. Kunnioitus naisten ja kotirintaman työtä ja huolenpitoa kohtaan näytti olevan vielä paljon isompaa kuin komea kivi, ja sitä tuotiin – vahingossa tai tarkoituksella – esiin monenlaisella symboliikalla.

Myös sävelin. Armi Haatasen sävellys kotirintaman naisista kertoneeseen tekstiin soi duurissa, mutta ei ilman haikean surullisia sävyjä.

Kun muistomerkiksi oli valittu ties vaikka tuhansia vuosia puistossa ollut kivi, se tuntui kertovan, että arvostusta on aina ollut, mutta nyt se kaivettiin esiin ja näkyväksi. Kun kotirintama kesti, kesti myös tulirintama, todettiin juhlassa.

Kun paikaksi oli valittu metsäinen rinne marjamättäineen puistoon johtavan kulkutien varrella, naisten työtä ei piiloteta keittiöön tai vähätellä johonkin nurkkaan – kun kiven edessä seisoo, näkee puiston ja sen rakennukset puiden ja taivaan kehystämänä. Juhlassa tarjoilun hoitanut naisjaosto kutsuttiin muuten saamaan aplodit työstään, yhdistyksen tavan mukaan.

Kotirintamanaisille kiitollisuudella, lukee kivessä, mutta siihen ei ole kaiverrettu sodan vuosia. Naiset ottivat sotavuosina hoitaakseen omien askareidensa lisäksi tehdastöitä, maataloustöitä ja perheistä huolehtimista. Muun muassa näitä.

Kivi ilman vuosilukuja tunnustaa, että naisten isänmaan palvelus ei loppunut sodan viimeisenä päivänä – oli sotaleskiä, sotainvalidien puolisoita ja kotiutuneita sotilaita, muistutettiin juhlassa. Sodasta ei palannut välttämättä muutenkaan samanlainen mies kuin sinne lähti.

Kaikki tämä vaati omat ponnistelunsa myös sodan jälkeen, niin naisilta kuin miehiltä.

Ja pitää muistaa myös sodan ajan lapset.

Häpeämättä myönnän, että liikutun ajatellessani kaikkea sitä, minkä eteen sotavuosina ihmiset joutuivat.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tarja Mäki-Punto Ristanen sen puki juhlassa sanoiksikin. Kiitollisuus menneitä sukupolvia kohtaan on kasvanut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hirveiden sotatapahtumien vuoksi olemme uudella tavalla heränneet huomaamaan, miten hienosti sittenkin Suomessa on hoidettu asioita ja mitä täällä on.

Eivät kotirintaman naiset (eivätkä miehet taisteluissa) puurtaneet sen vuoksi, että saisivat patsaita tai muistokiviä joskus jonnekin. He tekivät töitä meidän eteemme – että asiat olisivat meillä paremmin.

Nyt veteraanisukupolven aherruksen muistoa kunnioitetaan Loimaan Veteraanipuistosäätiön omistamassa Veteraanipuistossa. Siellä on muistomerkkinsä niin naisille kuin miehillekin, kummankaan väheksymättä toista.

Niin kuin Suomessa kuuluukin.

Kati Uusitalo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän