KOLUMNI Oodi harrastekiekolle

0

Loimaan jäähalli hiljeni vappupäivänä ja harrastekiekkoilijat siirtyivät hetkeksi padel- ja golfkentille. Tai terasseille, riippuu vähän keleistä ja harrasteryhmästä. Tai lähinnä keleistä. Jäähallin jää pidetään kunnossa koko kesän ja varauksiakin on muutaman junnuleirin verran. Meitä harrastekiekkoilijoita ei ainakaan tämän hetken kalenterimerkinnöissä näy.
Onhan sitä hetki ansaittukin ilman lähes päivittäisiä jäätanssejamme. Itse olen reilun kymmenen vuoden ajan masentanut hyökkääjiä uskomattomilla kiekonliimaustaidoillani. Tai ehkä useammin masentanut joukkuekavereita ja itseäni uskomattoman heikoilla reflekseillä ja optimistisella mailapelilläni.
Yleisesti jääkiekkomaalivahteja kuvaillaan yksilöurheilijoiksi joukkueurheilun sisällä. Vaadittavia ominaisuuksia listattaessa esiin nousee pelinluku, sulava liikkuminen syvyys- ja sivuttaissuunnassa, kissamaiset refleksit, kilpailullisuus ja perinteinen tappamisen meininki.
Harrastekiekossa voi muutamasta ominaisuudesta tinkiä ihan huoletta. Toisinaan pelkkä asenne riittää. Usein asennettakaan ei tarvita, kunhan nyt raahautuu hallille oikeaan aikaan ja heittää kamppeet niskaan.
Usein kerrotaan urheilijan olevan juuri niin hyvä kuin hänen viimeinen suorituksensa. Maalivahtina tämä totuus pitänee paikkansa. Joskus olen juuri niin huono, kuin edellinen ”edarin äijän” läpiajo antaa ymmärtää. Joskus taas hereillä ollessani saatan olla lähes juhlintaa kaipaava sankari.
Längeistä valuu joskus läpi joka toinen kaaliperhonen. Räpylään kiekko tarttuu, jos se lauotaan siihen suoraan. Liike ei riitä vauhdikkaampiin poikittaissyöttöihin ja hitaammista syötöistä sitten ylipelaan itseni ulos. Onhan se ihan kiva peli.
Mitä muuta maalivahtina oleminen sitten on kuin pettymyksiä?
No se on kipua. Nivuset ilmoittavat kireydestään yleensä jo treenipäivän aamuna. Selkä ja polvet huutavat hoosiannaa hallitsemattomien jäihin pudottautumisten jälkeen ja nilkat taas sieltä noustessa. Kovemmat laukaukset täyttävät herkän vartaloni upeilla sinimustilla sävyillä, ja jos taas onnistun laukauksen väistämään, niin omat haittansa on siinäkin.
On siellä maalissa välillä ihan kivaakin. Joskus jopa kivutonta ja pettymystenkin suhteen siedettävää. Joukkueen saunaillat ovat myös siinä mielessä mukavia, että silloin nauretaan muidenkin suorituksille.
Kaikesta pelottelusta huolimatta uskallan lämpimästi suositella harrastemaalivahdin toimia kaikille asiasta kiinnostuneille. Empiirisen tutkimustyöni pohjalta uskallan jopa luvata lähes säännöllistä peliaikaa. Rohkeasti vaan yhteyttä hallilla heiluviin tutun tuttuihin ja nauttimaan onnistumisien ja näiden muiden tunteiden vuoristoradasta.

Kalle Rajala
Kirjoittaja liimaa kiekkoja taas viimeistään syksyllä. Vähän keleistä riippuen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän