Kuuleminen on iloinen asia – Kuuloauto kurvasi Loimaalle

0
Loimaan seudun kuulo ry:n puheenjohtajalle Markku Naulalle kuulokojeet ovat tarjonneet mahdollisuuden nauttia lintujen laulusta ja teatteriesityksistä. Yhdellä napin painalluksella voi toki nauttia myös hiljaisuudesta, jos ei esimerkiksi jaksa kuunnella hallitusta tai jotain.

LOIMAA/KAUPPATORI Kuuloliiton kuuloauto kiertää taas maata. Perjantaiksi se parkkeerasi Loimaan Kauppatorille.

– Kutsuimme sen vierailulle. Kahtena edellisenä vuonna emme voineet koronan vuoksi, Loimaan seudun kuulo ry:n puheenjohtaja Markku Naula, sihteeri Mauno Suomi ja puuhanainen Hilve Lunden kertoivat.

Kuuloautossa oli mahdollista osallistua kuuloseulaan ja kysellä lisätietoa huonokuuloisuudesta. Palvelua olikin odotettu. Hätäisimmät laskettiin sisälle kuuloautoon jo puolisen tuntia ennen ilmoitettua aloittamisajankohtaa. Virallisella aloitushetkellä jonotuslistaan oli kertynyt 11 nimeä. Kuuloauton edellisellä vierailulla heinäkuussa 2019 palvelua käytti toripäivän mittaan lähes 40 loimaalaista.

– Kuuloauto on matalan kynnyksen tapa testauttaa kuulonsa, kun epäilee sen heikentyneen, Naula, Suomi ja Lunden luonnehtivat.

– Kuulon heikkeneminen on monelle arka asia, useimmiten tosin ihan turhaan. Meitä huonosti kuulevia on paljon. Kuulo on heikentynyt jonkinasteisesti noin 800 000 suomalaiselta.

Hilve Lunden arvioi, että 50 on ikä, jonka tienoilla monen ihmisen kuulo alkaa reistata. Hänellä itsellään kuulon alenema todettiin jo hiukan nuorempana, ja se tuli yhtäkkisesti. Syy kuulon äkilliseen heikkenemiseen ei koskaan selvinnyt, mutta sen jälkeen hän on käyttänyt kuulokojeita 25 vuotta.

– Kojeisiin totutteleminen otti aikansa, mutta tiedän kokemuksesta, että laitteet ovat kehittyneet valtavasti ja ovat nykyään todella hyviä.

Markku Naulalle kuulokojeet tarkoittavatkin tänä päivänä yksinkertaisesti parempaa elämänlaatua.

– Minulla on pihassa 48 linnunpönttöä. Kirjosieppo on lentänyt yhteen niistä Afrikasta saakka, ja minä kuulen, kun se laulaa niin tavattoman kauniisti. Voiko sen parempaa olla?

LOIMAAN seudun kuulo ry:n puuhahenkilöt muistuttivat, että kuuloasiat pystyy hoitamaan Loimaalla kuntoon koska tahansa.

– Lääkärin lähete tarvitaan. Kuulo tutkitaan Loimaan sairaalassa. Myös kuulokojeen säätäminen tapahtuu täällä. Mihinkään kauemmas ei tarvitse matkustaa, Lunden ja Naula korostivat.

– On myös hyvä tietää, että kaikki kojeita myöten on ilmaista, Naula tähdensi.

– Siihen hintaan omaa elämänlaatua kannattaa ehdottomasti kohentaa.

Jos heikentyneeseen kuuloon liittyvä vertaistuki ja -kokemukset kiinnostavat, paikallisyhdistyksestä löytyy 140 kohtalotoveria.