PÄÄKIRJOITUS Olennaista on suunta

0
Kuvituskuva Kuva: LL Arkisto/Lari Kiviranta.

Loimaan kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan hyvinvointiraportin ( LL 12.5.), jota valtuustossa myös pahoinvointiraportiksi ehätettiin kutsumaan.

Nämä raportit, jos mitkä, ovat suositeltavaa lukemista jokaiselle meistä. Punaisella pahoinvointia piippaavat mittarit herättävät, mutta pitää muistaa, että jos vaikkapa 40 prosenttia ammatillisen opetuksen oppilaista tupakoi, niin 60 prosenttia sentään ei.

Olennaista on suunta. Joka viides 8.–9.-luokkalainen kertoo kokevansa koulu-uupumusta ja vajaat puolet 4.–5.-luokkalaisista koulustressiä. Osuudet ovat kasvaneet, alakoululaisten stressin määrä on jopa maakunnan ja koko maan lukemia isompi. Myös lukiolaiset kokevat uupumusta muuta maata hieman enemmän.

Olennaista ovat ratkaisut suunnan korjaamiseksi ja niiden tepsimisen seuraaminen. Raporteista löytyy myös lähes 40 kohdan lista pohdittavista asioista. Palveluissa on sen mukaan muun muassa päällekkäisyyttä ja puutteita näyttäisi olevan myös vaikuttavuuden seuraamisessa.

Tiedot aiheuttavat lukijassa myös paljon lisää kysymyksiä. Yleinen sairastavuus on Loimaalla yleisempää kuin muualla, mutta silti (tai siitä huolimatta) käytämme perusterveydenhuollon avohoitopalveluita puolet vähemmän kuin esimerkiksi Forssassa. Psykiatrian erikoisalojen avohoitokäyntejä on noin kolmannes vähemmän kuin koko maassa. Miksi?