PÄÄKIRJOITUS Sanahelinästä arkeen

0

Kaksi vuotta sitten korona-pandemia esti monia meistä tapaamasta läheisiämme. Äitienpäivääkin vietettiin eriskummallisissa merkeissä – onnitteluja välitettiin puhelimessa tai pihoilla etenkin äideille ja isoäideille, jotka laskettiin covid19-viruksen suhteen riskiryhmiin terveytensä tai ikänsä vuoksi. Moni muistaa uutiskuvat, joissa läheisiä tervehdittiin ikkunoiden läpi.

Pian alettiin yhä enemmän tuoda esiin sitä, miten vahingollista kontaktittomuus oli ihmisille – että eristys voi olla samanlainen terveysriski kuin itse viruskin, ja kunto voi yksinolon seurauksena heiketä ja yksinolo voi masentaa fyysisen vamman lailla.

Tämä kannattaa muistaa nyt, kun korona ei enää samalla tavalla rajoita kanssakäymistämme. Äitienpäivää juhlitaan kerran vuodessa, mutta juhlapäivän puheissa usein esiintyvä kiitollisuus jää sanahelinäksi, jos sen mukaan ei toimi joka päivä.

Onnittelut äideille, ajatuksissamme olette aina.

P.S. Loimaan Naislaulajien uusi kuoronjohtaja muistuttaa (LL 7.5.), että laulaminen kuuluu kaikille ja jokainen osaa laulaa. Ketkäpä olisivatkaan enemmän laulunarvoisia kuin äidit ja isät!