Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainaan sai tai pikemmin pakotti monet ajattelemaan sellaisia kenties jo pikkuisen unhoon jääneitä asioita kuin turvallisuus ja taloudellinen omavaraisuus.
Miten turhauttavalta se tuntuukaan kaltaisestani, joka oli tähän saakka, käytännössä koko aikuisikänsä kuvitellut maailman olevan suhteellisen järkevä paikka, jossa valtiot keskittyvät lähinnä edesauttamaan sellaisia hyväksyttävinä pidettyjä asioita kuin taloudellista hyötyä ja kansalaistensa aineellista hyvinvointia.
Sodat, ainakin laajamittaiset sellaiset olisivat menneisyyden hämäriin jäänyt takapajuinen ongelmienratkaisukeino, ainakin ”edistyksellisen” Eurooppamme sydänmailla.
Jos minulle olisi aikoinaan suotu yhdeksi päiväksi budjettivalta, olisin kohdentanut valtion rahaa esimerkiksi terveydenhuoltoon, maantieverkon ylläpitoon ja koulutukseen. Maantieteellisen sijaintimme ja menneisyytemme unohtaen olisin säilyttänyt puolustusvoimien määrärahat korkeintaan ennallaan, ehkä jopa vähän leikannut tiukan paikan tullen.

Ukrainassa soditaan kolmatta kuukautta, ja tämä kenties joidenkin mielestä idealistinen maailmankuvani on tänä aikana, jos ei täysin romutettu niin vähintään sen teoreettisuus, jopa naiivius paljastettu.
Ennen kuvittelin liberaalin talouspuheen kyllästämänä elävämme maailmassa, jossa resurssit kohdentuisivat tehokkaasti, kun kansakunnat erikoistuisivat vahvuuksiinsa ja kävisivät kauppaa vapaasti keskenään ilman tullimuureja ja valtion kilpailua vääristäviä tukiaisia. Keskinäinen riippuvuus olisi myös paras tae kansojen rauhanomaiselle rinnakkaiselolle.
Nyt ajattelen, onko järkevää käydä kauppaa saatikka olla taloudellisesti riippuvaisia sellaisista valtioista, jotka tuntuvat elävän vallan toisessa todellisuudessa kuin me – ja vain siksi, että kuluttajilla olisi edullisia kulutusmahdollisuuksia ja yrityksillä markkinoita, jonne laajentua tai siirtää jopa tuotantoaan.
Tämä on tietenkin jälkiviisautta viimeaikaisten tapahtumien valossa.

Viimeistään Ukrainassa käytävän sodan myötä on otettu askeleita taloudellisen nationalismin tielle, enkä osaa pitää sitä enää vallan huonona asiana, vaikka se tarkoittaisi sitä, että aineellinen elintasoni laskee siinä mielessä, jos ja kun monet tuotteet maksavat aiempaa enemmän ja kulutusmahdollisuuteni heikkenevät.
Sodankäynnillä on aina hintansa, mutta hintansa on myös sillä, jos haluamme pitää kiinni länsimaisista periaatteistamme – ja katsoa ryhdikkäästi silmiin ukrainalaisia, jotka painivat hieman eri mittaluokan ongelmissa tällä hetkellä.
Tämä on tietenkin sellaisen puhetta, jonka ei ole tähän saakka tarvinnut laskea tarkkaan sitä, kuinka rahat riittävät ruokaan ja asumiseen.

Lari Kiviranta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän