Jokilautoille pääsee taas kyytiin

0
Joki kiinnosti vuonna 2015 kansaa. Eniten jonoa kertyi lautoille. Reissut suuntautuivat Lemmensillan pielestä Mäenpäätä kohti. Kuva: Maija Paloposki

Loimijoki

Tiistaina pääsee aitiopaikalle katsomaan kaupunkia Loimijoelta käsin, kun jokilautat ajeluttavat väkeä usean tunnin ajan.

– Paikalle on tulossa ehkä jopa viisi lauttaa, lautturi Petri Peiponen kertoo.

Lauttatapahtumasta toivotaan, että ajelulle tultaisiin vähän jaksottain, jotta jonot eivät venyisi kovin pitkiksi. Mukaan pääsee Petri Peiposen rannasta Lemminkäisenkadulta.

– Rouvat ovat luvanneet keitellä kahvia ja paikalle on tulossa myös hanuristeja.

Jokilautat ovat ajeluttaneet ihmisiä useana vuonna viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta muutaman vuoden tapahtuma oli tauolla.

Tänäkin vuonna tapahtuma on maksuton ja alkoholiton.

Petri Peiposen mukaan lautat tulevat joelle ja tapahtuma järjestetään sen vuoksi, että loimaalaiset pääsisivät joelle.

– Aiemmin ajelulle on tullut paljonkin loimaalaisia, jotka ovat kertoneet, etteivät ole koskaan olleet joella, hän sanoo ja toivoo, että Loimijoen arvostus nousisi niin tapahtuman johdosta kuin muutenkin.

Lauttatapahtuma Loimijoella ti 5.7. klo 16–20. Kyytiin pääsee Lemminkäisenkatu 1:n laiturilta. Paikalle löytää Hulmin alueen kautta, mutta myös Lemmensillalta, jonne pääsee Aleksis Kiven kadun ja Satakunnantien risteyksestä Prisman tontin kulmalta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän