OMG starttaa juhannuksen parkkipaikkarokilla

0
Jari Lukkaroinen, Simo Rajamäki ja Matti Puolimatka musisoivat OMG-yhtyeessä, joka aloittaa omansa ja monen muunkin juhannuksen parkkipaikkakeikalla aattoaamuna.

Loimaa/Ristimäenkulma

– Se on sellainen volttilähtö juhannukseen, OMG-yhtyeen kolmikko Jari Lukkaroinen (basso), Simo Rajamäki (rummut) ja Matti Puolimatka (laulu ja kitara) kuvaa juhannusperinnettään, josta on tullut pikkuhiljaa myös kylän ja vähän laajemmankin fanikunnan perinne.

OMG musisoi aattona aamupäivällä Kahvila Pahkapirtin pihalla, niin kuin on tehnyt jo useampana juhannuksena.

– Huom. se ei ole keikka, vaan harjoittelemme, he painottavat virnuillen.

 

Kolmikko on tuntenut toisensa lapsesta saakka, sillä he ovat kaikki kasvaneet Ristimäenkulmalla. Soittaminen on irtiottoa kaikesta muusta – terapiatyötä kuulemma.

– Parasta on ittensä likoon laittaminen, Matti Puolimatka pohtii.

Haaveena on ehtiä joskus tekemään omia biisejä. Aihioita onkin jo, mutta vielä mennään toisten tekemillä kappaleilla ja pidetään hauskaa.

Korona sekoitti OMG:n keikkaputken, mutta nyt kalenteri näyttää lupaavalta – vuodelle saattaa olla tulossa toinenkin keikka, ehkä jopa kolmas….

Se kun on kuulemma OMG:n päätavoite.

Korona sekoitti keikkamarkkinat, mutta nyt kysyntä on alkanut hiljalleen elpyä.

– Edellisvuonna oli yksi keikka, viime vuonna oli vähän hiljaisempaa, Simo Rajamäki vitsailee.

OMG tunnustaa olevansa kuin se vanhan vitsin bändi, joka soittaa hyvin yhteen – ja joskus jopa puoli kahteen.

– Puoli kuuteen, taustajoukoista kommentoidaan.

Parhaana yönä keikkoja on nimittäin ollut peräti kaksi. Sellaista keikkaputkea nyt kuitenkin varotaan, sillä esimerkiksi erään jäsenen kengät ovat sen jäljiltä vieläkin teillä tietymättömillä.

Setissä on sekä vanhoja tunnettuja rokkivetoja että uudempia lainabiisejä, kuten vaikkapa Jenni Vartiaiselta. Bändin tavaramerkiksi on jo muodostunut soittaa lainat omalla tyylillä, jota Matti Puolimatka kutsuu kylläkin ”runteluksi”.

Tänä jussina traktorinlavalta saattaa kuulua tuoreitakin hittejä.

– Taitaa Matin ja Tepon Vauhti kiihtyy olla nyt mahdoton ohittaa.

 

Yleisöllä on miesten mukaan jo keikkakappaleissa omat suosikkinsa.

– Aina pyydetään, että soittakaa Hiljempaa, mutta se biisi on vasta teon alla, kolmikko virnuilee.

Simo Rajamäen ehto bändiin liittymisessä oli, ettei soiteta valssia tai humppaa. Muutaman kerran on vähän kokeiltu, ja yleisökin on kehottanut palaamaan rokkiin.

– Meidän mottoja ovat nopeus ja särö, hän sanoo ja toppuuttelee Jari Lukkaroisen ehdotusta olla kerrankin soittamatta Hurriganesin Roadrunneria.

– Mutta kun mulla ei ole siihen nuotteja, Jari Lukkaroinen perustelee pilke silmäkulmassa.

Bändikaveri toteaa, että mihin niitä tarvitaan, eihän siinä ole kuin kolme sointua!

Matti Puolimatkan 5-kymppisissä seitsemän vuotta sitten saatu idea bändistä on näyttänyt, että ihan lapsosia ei enää olla.

Aurinkolasit ovat vaihtuneet ”plus kolmosen laseiksi”, nuotteja on paksun kirjan verran, kun biisejä ei muisteta muuten ja välillä pitää miettiä, miten korkealle lauluissa mennään.

– Ja päästäänkö yhtä aikaa perille.

OMG-yhtyeen perinteiset juhannusharjoitukset pe 24.5. klo 10 Kahvila Pahkapirtin pihalla, Ristimäenkulmantie 2, Loimaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän