PÄÄKIRJOITUS Väärä tieto, väärä tulos

0

Jo nyt kaikesta tekemästämme kertyy valtavasti tietoa ja mitä enemmän olemme digitaalisessa maailmassa, sitä enemmän sitä kertyy.

Paljastava luku on esimerkiksi älykännykän käyttömäärä. Puhelimen asetuksista voi katsoa, miten paljon tulee päivässä kuukkeloitua, someiltua ja jopa ihan puhuttua puhelimessa. Määrä voi yllättää, ehkä sekin, mitä palveluita kuluttaa eniten. Lahjomaton digitaalinen tieto ohjaa sitten itse kutakin tekemään päätöksiä siitä, mitä tekee jatkossa.

Loimaalla ja Oripäässä on nyt käynnissä kiinteistöverotietojen päivittäminen (s. 5). Kuntien rakennusrekistereiden tieto ei ole ajan tasalla. Niistä puuttuu rakennuksia ja toisaalta niihin on merkittynä myös sellaisia kiinteistöjä, jotka eivät sinne kuulu.

Tietoja eipä vaan löydykään kuin kännykän asetuksista: päivittämiseen käytetään monia lähdeaineistoja ja se saattaa vaatia niin kyselyitä kiinteistöjen omistajille kuin jopa maastokäyntejä.

Kunnissa arvellaan, että luvassa on vuosien urakka. Miksi sitten tällainen rumba?

Paikkatietoja käytetään moniin tarkoituksiin ja veroeurotkin ovat kiikarissa.

Lisäksi rakennusviranomaisten suunnittelu pitää pohjautua paikkansapitävään, samoin kriteerein kerättyyn tietoon, samoin kuntalaisten ja kiinteistönomistajien verotuksen ja lupakohtelun – yhdenvertaisuus on myös kuntien virkamiehille selkänoja.