Sateet tulivat tarpeeseen mutta ne hidastavat viimeisiä kylvöjä

0
Kylvöt ovat pitkälle valmiita Loimaan seudulla. Kuva: LL arkisto / kuvituskuva.

KASVUKAUSI Viljojen ja öljykasvien kylvöt ovat loppusuoralla, tiedottaa Pro Agria keskusten liitto.

Viime päivien sateet ovat keskeyttäneet kylvöjä koko Suomessa, ja kylvöt ovat noin viikon myöhässä keskimääräisestä.

Kevätviljat ovat orastuneet tasaisesti. Viime viikon sateet tekivät hyvää kasvien kasvulle, koska pellot alkoivat olla monilla alueilla jopa liian kuivia. Paikoin orastumista on heikentänyt peltojen kuorettuminen ja joitakin lohkoja on jouduttu kylvämään uudestaan, mutta märkyyden ja kuorettumisen vaikutukset tulevat enemmän näkyviin vasta sateiden jälkeen.

Talvesta selviytyneet syysviljat ovat korrenkasvuvaiheessa, ja ruis on jo suotuisimmilla alueilla tulossa tähkälle.

Viljoilla on havaittu tavallista enemmän oraita vioittavia tuholaisia, ohrakirppoja. Ne ovat syöneet viljojen lehtiä, mikä altistaa kasvin helpommin kuivuudelle ja haittaa kasvua ja kehitystä. Sateet tulivat hyvään aikaan, mikä hillitsi kirppojen aiheuttamia vahinkoja. Kirppoja on havaittu ohralla ja vehnällä sekä jonkin verran kauralla. Niitä on ollut paikoin niin paljon, että on jouduttu tekemään torjuntatyötä. Myös öljykasveilla on havaittu jonkin verran kirppoja, mutta peittaus on pitänyt ne kurissa.

Kylvösuunnitelmien muutoksia on tehty jonkin verran. Eniten kylvösuunnitelmia joutuivat muuttamaan ne tilat, joilla syysviljojen talvehtiminen epäonnistui. Näitä kasvustoja on rikottu ja muutettu pääosin kevätviljoille.

Säilörehunurmet näyttävät tällä hetkellä varsin hyviltä. Sateet ja lämpimät päivät ovat auttaneet nurmet hyvään kasvuun ja odotuksissa on vähintään kohtuullinen nurmisato.

Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomessa avomaalla kukkivat sekä puna-, valko- että mustaherukat ja harson alla olevat mansikat.

Etelä- ja Länsi-Suomessa myös vadelmat ja ilman harsoa olevat mansikat ovat aloittamassa kukintaansa. Näillä alueilla ovat luumut ja kirsikat pitkälle kukkineet ja omenapuut ovat aloittamassa kukintaansa.

Vihannesten (kaali, porkkana, palsternakka ja punajuuri) kylvöt ovat loppusuoralla. Kylmän sään takia kasvu on ollut hidasta, mutta taimet näyttävät olevan pääosin kunnossa.

Parsan ja raparperin korjuu on yhä käynnissä. Myös varhaisvihanneksia, kuten sipulia ja porkkanaa, on jo korjattu etenkin tunneleista ja lämmittämättömistä kasvihuoneista.

Varhaisvihannesten satokauden odotetaan pääsevän kunnolla käyntiin ennen juhannusta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän