Puhe ilmaston lämpenemisen hillitsemisestä, luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä ja suomalaisten metsien käytöstä käy minulla vähän tunteisiin.
Tämä on siitä syystä kaksin verroin ihmeellisempää, koska en omista mottiakaan puuta enkä aariakaan metsää. Luulisihan minulle olevan se ja sama, pyritäänkö esimerkiksi poliittisin toimenpitein suomalaisten metsien käyttöä rajoittamaan.
Minähän voisin suorastaan vaatia sääntelyä. Vahingoniloisena vain nauttisin, jos metsänomistajille – niin yksityisille kuin julkisille – lätkäistäisiin sanotaanko vaikka kymmenen prosentin suojeluvelvoite metsäalasta.
Se, että keskustelu vetoaa tunteisiini, johtuu varmasti siitä, etten hallitse edes perusasioita metsistä enkä ylipäätään luonnosta.
Kokemukseni metsätaloudesta rajoittuvat erittäin satunnaisiin vesurihommiin ja pariin päivään sahalla hantlankarina tapuloidessa juoksujalkaa lautoja ja pattinkeja.
Olosuhteet ovat siis otolliset sille, että kärkeviä mielipiteitä riittää.
Jos annan vähän siimaa luontopuolelle, pidän masentavina isohkoja avohakkuuaukeita, jotka ankeuttavat maisemaa.
Joku voisi tähän sanoa, ettei niitä puita kannata sieltä metsästä moneen kertaan korjata tai etteivät kaikki paikat (eivätkä puiden juuret) kestä konerallia moneen kertaan. Siihen, paljonko eri menetelmillä metsästä kertyy puuta, en osaa sanoa mitään.
Yleisesti silmämääräisesti olen arvioinut, että aika paljon suomalaisissa metsissä näyttäisi olevan kuitenkin hoidettavaa: paikoin metsät näyttävät suorastaan läpitunkemattomilta. Käsittääkseni kasvit kaipaavat valoa kasvaakseen.
Tältä pohjalta olen päätellyt, ettei harventamisesta olla valmiita maksamaan tai sitten se ei ole yksinkertaisesti taloudellisesti kannattavaa. Jos harvennuksen myyntituloilla saisi lähinnä korjuukustannukset katettua, kääntäisin korkeintaan kylkeä.
Tosin jotkut ovat sanoneet niinkin, ettei metsä tarvitse ihmistä eikä hänen ”hoitoaan” mihinkään – ja se mitä minä tässä nyt toistelen, on lähinnä metsäteollisuuden syöttämää myyntipuhetta.
Myönnän, että minun on vaikea päästä irti taloudellisesta ajattelusta.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Suomi on ollut metsäteollisuuden maa vuosisatojen ajan. Suomalainen puu ja sen jalosteet olivat pitkään likipitäen ainoita vientituotteita, jotka kelpasivat maailmalle.
Tärkeästä luonnonvarastamme on saatu elantoa. Sekin on huomattavaa, että Suomessa monet yksityiset omistavat metsää eivätkä pelkästään metsäyhtiöt, jolloin elinkeinon tuomat tulot kanavoituvat yhteiskuntaan laajemmin.
Osaltaan näillä metsätuloilla on rakennettu elintasoa ja suomalaista yhteiskuntaa, jolla on nykypäivänä varaa kiinnittää pikkuisen huomiota myös luonnon ja pörriäisten hyvinvointiin.
Lari Kiviranta