Tuulivoimaloille etsitään paikkaa Oripään alueelta

0

ORIPÄÄSSÄ aiotaan kartoittaa ne alueet, joille tuulivoimaloiden rakentaminen olisi mahdollista. Selvitystä varten ympäristöministeriö on myöntänyt kunnalle valtionavustusta.
Oripäänkankaalle rajatummalle alueelle suunniteltiin tuulivoimaloita jo viime vuosikymmenellä, mutta kyseinen hanke kariutui viitisen vuotta sitten. Nyt tuulivoimaloille aiotaan kartoittaa paikkaa koko kunnan alueelta.
Kunnanjohtaja Timo Tolppasen mukaan tarkoituksena on katsoa tuulivoima-asia kerralla loppuun. Jos kartoituksen myötä tuulivoimaloille soveltuvia paikkoja ei kunnasta löydy, hän sanoo kunnan lopettavan tuulivoimasuunnittelun ja keskittyvän aurinkovoimaan.
– Uskon kuitenkin, että Oripäästä löytyy alue, jonne voisi tulla tuulivoimaa.

Oripään kunnanhallitus päätti jo pari vuotta sitten, että kunta aloittaa tuulivoimahankkeen selvittämisen ja kartoittaa sille yhteistyökumppaneita (LL 18.6.2020). Tolppanen sanoo, ettei kumppaneita löydetty tuolloin.
Pari vuotta sitten tuulivoimakysymys nivoutui osaltaan talouden tasapainottamiseen. Silloisen arvion mukaan kunta saisi verotuloja tuulivoimaloista vuosittain noin 20 000 euroa per voimala.
Vaikka kunnan taloudellinen tilanne on kohentunut parin vuoden takaisesta, Tolppasen mukaan sama perustelu pätee edelleen: kunta tarvitsee kipeästi lisää verotuloja.

Tekninen lautakunta käsittelee tuulivoima-asiaa torstain kokouksessaan. Tolppasen mukaan lautakunnassa on esillä kysymys siitä, kuka varsinaista selvitystyötä lähtisi tekemään.
Hän tavoittelee, että selvitystyö saadaan valmiiksi tulevan syksyn aikana. Aikataulu on sidoksissa ministeriön myöntämään rahoitukseen.
Avustuspäätöksen perusteella hankkeen hyväksyttävät kustannukset ovat enintään 30 000 euroa, ja kunnan rahoitusosuus on 9 000 euroa. Valtio korvaa toteutuneista kustannuksista enintään 21 000 euroa eli 70 prosenttia.