Vauhti ja edullisuus kiinnostavat jokkiksessa

0
Emilia Hongistolla oli laina-autona Volkswagen Kupla, jossa on Fiatin moottori. Lauantain märkä keli häiritsi hänen kisaansa, vaikka voitto tulikin. – Vihaan yli kaiken sadetta.

AUTOURHEILU Jokamiesluokan Romukauppa-asfalttikisa toi Alastaron moottoriradalle noin 230 kisaajaa kahdeksassa luokassa.

Naisten sarjassa voitto meni mynämäkeläiselle Tanja Jämingille , joka edustaa Kokemäen Urheiluautoilijoita.

– Tänään tuli ensimmäinen voitto, ja tuntuu todella hyvältä. Sain neljä peräkkäistä lähtövoittoa, kun ennen ei ole tullut edes kahta peräkkäin, Jäminki kertoi.

Hänellä oli menopelinä miehensä Opel Kadett, joka Jämingin mukaan toimi loistavasti. Autolla on vuosien varrella kertynyt paljon sijoituksia, ja Jäminki jäikin jännittämään, meneekö se kaupan. Jokamiesluokalle on ominaista, että kilpailuun osallistuvat autot ovat sääntöjen mukaan myyntivelvoitteen alla.

– Onhan se aina vähän haikeaa, mutta ei niihin kuulukaan rakastua.

Jäminki kertoo harrastaneensa autourheilua pikkutytöstä asti, sillä innostus tarttui aikoinaan hänen vanhemmiltaan. Jokamiesluokasta hän pitää, koska laji on vauhdikas, tapahtumarikas ja mielenkiintoinen. Varikkoelämä taas on tuonut ystäviä pitkin Suomea, ja kisaaminen pitää adrenaliinin korkealla.

– Se on isoin syy, miksi ajan.

Kokemäen ohella Alastaron rata on yksi Jämingin suosikeista.

– Täällä on hyvät kurvit ja nopea rata, ja pitkällä pääsuoralla saa hyvät vauhdit.

ALASTAROLAINEN, Kokemäen Urheiluautoilijoiden Emilia Hongisto vei voiton naisten tuupparisarjassa. Häntä jäi tosin harmittamaan se, että koska hän oli sarjansa ainoa osallistuja, lähtö yhdistettiin evk-sarjaan. Tuuppari tarkoittaa autoa, jossa moottori on takana. Evk on lyhenne etuvetoisista ja kardaaniautoista, jotka kisaavat samassa luokassa.

– Ei ole sama asia ajaa evk-autojen kanssa, koska märällä ne menevät kovempaa, Hongisto sanoi.

Hongistolla oli allaan laina-auto, Volkswagen Kupla, jolla hän kisasi vielä kuusi vuotta sitten, kunnes auto meni kaupan Reiskan Rähinöissä.

– Kun en ole ajanut sillä moneen vuoteen, alkuun tuli vähän järkytys, että oliko se auto tällainen, Hongisto naureskeli.

Seuraavaksi Hongisto kisaa juhannuksena Porissa.

– Totta kai voitto on aina tavoitteena, vuonna 2016 jokkisharrastuksen aloittanut Hongisto totesi.

JOKKISVIIKONLOPUN järjesti Loimaan Urheiluautoilijat. Kilpailunjohtaja Teuvo Kulmanen sanoo kilpailun olleen sikäli pettymys, että osanottaja- ja yleisömäärät jäivät odotettua alhaisemmiksi.

– Katsomo oli aika harva, väkeä ei ollut liikkeellä, Kulmanen kertoi ja harmitteli asian taloudellisia vaikutuksia.

Harrastajamäärältään jokkis on suurin autourheilulaji. Kulmanen uskoo, että jokamiesluokassa kiinnostavat edullisuus, helppous ja vaihtelevuus.

– Jokkiksen suola on se, että autoa saa rakentaa melko vapaasti.

Alastaro Circuitilla puitteet olivat Kulmasen mukaan hyvässä kunnossa.

– Rata ja tilat olivat viimeisen päälle.