Kahden viikon rentouttavan kesälomajakson jälkeen jäi tunne, että olisin halunnut viettää enemmänkin aikaani kymmenenvuotiaan poikani kanssa. Meillä oli todella ihanaa ja yhteiset hetket lujittivat sidettämme. Ehdimme touhuta parissa viikossa vaikka mitä, mutta myös rentoja kotipäiviä mahtui väliin. Mahtavaa oli lähteä spontaanisti rannalle, pyöräilemään tai mummin luokse yökylään Turkuun. Helsingissäkin piipahdimme parin yön verran. Sekin oli aivan mahtava päähänpisto.
Kun lyhyt loma oli vietetty, lähdin haikein mielin ajamaan. Keittiönikkunasta näkyi vilkuttava käsi ja koiran heiluva häntä.
En voi millään välttyä siltä ajatukselta joka ainoa kesä, miksi koululaisten lomat ovat niin pitkiä ja aikuisten niin lyhyitä. Suomessa tuhannet ja taas tuhannet pienet alakoululaiset viettävät kesäisin viikkoja leireillä, isovanhempien, kummien, kaimojen ja muiden epämääräisten tuttujen luona hoidoissa tai pahimmassa tapauksessa yksin kotona. Lapset pakotetaan kymmenen viikon kesäloman vuoksi avainkaulalapsiksi aivan liian aikaisin. Ja se on yhteiskunnassamme aivan ok. Kyllähän nyt seitsemän-, kahdeksan- tai kymmenenvuotiaan tulee pärjätä yksin vähintään yhdeksän tuntia päivässä. Eihän sitä muuten itsenäisty.
Koululaisten pitkät lomat juontavat maatalousyhteiskuntaan, jolloin kaikki kädet – myös ne pienimmät – olivat tarpeen tilan töissä. Suomi alkoi kuitenkin kaupungistua jo reilu 50 vuotta sitten, eikä koululaisten reilun kahden kuukauden mittaiselle kesälomalle ole enää perustetta tänä päivänä. Päinvastoin. Monessa perheessä kesä on melkoinen koetinkivi, mistä yritetään selvitä kuka mitenkin.
Toisenlaisiakin ratkaisuja olisi tarjolla. Esimerkiksi Hollannissa koululaisten loma on kuusi viikkoa. Se on aika, jossa lapsi ehtii jo palautua mukavasti mutta ei kuitenkaan tylsistyä. Myös perheille jää enemmän yhteistä loma-aikaa, kun vanhempien ei tarvitse pitää lomia vuoronperään pötkössä.
Ruotsissa puolestaan aamu- ja iltapäivätoiminta on lakisääteistä, ja lapsi saa käydä siellä aina kuudenteen luokkaan saakka. Ja, mikä parasta, se on auki myös koululaisten loma-aikana. Näin perheet välttyvät alkukesän leiri- ja hoitopaikkarumbalta, kun lapset saavat mennä tuttuun ja turvalliseen kerhoon.
Miksi suomalaiset päättäjät eivät kykene näkemään tätä piinaavaa epäkohtaa yhteiskunnassamme? Se on aivan kuin sokea piste, jota ei ole olemassa. Pakkohan päättäjien on se tiedostaa, mutta miksi se on liian suuri pala haukattavaksi? Myös poliitikoilla on lapsia, ja varmasti myös he joutuvat miettimään, miten selviytyä jälkikasvunsa loma-ajasta. Miksi kukaan päättäjän pallilla istuva ei nosta aihetta näyttävästi esiin?
En jaksa kuin ihmetellä tätä radiohiljaisuutta aiheen ympärillä.
Sari Holappa