KOLUMNI Villarilla Vorssaan

0

Hiukoi ja kuntoilutti työpäivän jälkeen. Omenahillosilmäinen kaurapuuro vaimensi mahan murahteluja. Tyytyväiseksi pötsi ei silti tullut. Mieli muutti vatsan vaatimukset lihapiirakkavajeeksi. Kahdella nakilla, lähes kaikki mausteet. Ei omasta jääkaapista vaan grillikioskista. Missähän olisi lähin perinteinen grillikioski? Farmaankin Vorssassa, Loimaata isommassa kaupungissa. Olkapäällä istunut Luther kehotti polkupyöräilemään.
Tuuli tuntui myötäiseltä Lounais-Hämeen suuntaan. Ehkä se tyyntyisi paluumatkaan mennessä. Fesipullo täyteen ja fermeet päälle. Alkulämmöiksi kelailua ruutuasemakaavaisen Loimaan kaduilla. Seuraavaksi verkkokalvoille levittyi Loimijoen kultahammasrannikko. Pian poljinkin Hämeentietä aika huikua. Tuuli tosiaan avitti menoa melkoisesti. Mainostauluhevoset kehottivat täyttä laukkaa Ypäjälle. Itse ne näyttivät kirmaavan poispäin. Sukulaispoika tuli vastaan ylitehokkaalla autollaan. Ketjua riitti ja matka taittui. Päitään ojennelleet alpakat sulostuttivat maisemaa. Koskentien varrella oli asfalttikone parkissa. Tuore pikipinta houkutteli poikkeamaan reitiltä. Päkötin menemään alkuperäisen suunnitelman mukaan. Painelin Levän aukean yli heilahtamalla. Aistihavainto toi Paskanhajua-biisin mieleen. Kappaleen avauslause jäi tosin täyttymättä.
Kymppitien kurimuksessa kieli keskellä suuta. Faltaosa autoilijoista sivuutti villaristin huomaavaisesti. Liikennesilmättömin oli fastaantullut kireäilmeinen saabistimies. Turboili kohdallani leveän asuntovaunuyhdistelmän ohitse. Olin jo näyttää kansainvälistä käsimerkkiä. Onneksi tympeä ele jäi aikeeksi.
Käännyin Kymppitien kiivaasta sykkeestä Vorssantielle. Paikallisen leipomon munkinpaistokäryt nostattivat nälkää. Toivat mieleen Linnanmäen ja lihapiirakan. Vorssantien farren kevytväylä osoittautui pomppuisaksi. Kakkostien alitus sujui lähes lentämällä. Minuutteja myöhemmin parkkeerasin pyörän grillille. Ensipolkaisusta oli kulunut 83 minuuttia. Nakkimeininkiin tuli muutos herkkutaulua silmäillessä. Listalta löytynyt Vorssalainen iski nimellään. Lihapiirakka, jauhelihapihvi ja paistettu kananmuna.
Ajelin Loimijoen rantaa ja ilahduin. Näin monta venettä ja onkijaa. Teollisuushistoriaa huokuvat punatiilirakennukset heijastuivat veteen. Entisen kollegan sanat tulivat mieleen. Kehui Vorssan olevan jotenkin enemmän. Ei tainnut olla ihan väärässä.
Hellekauden päättänyt päivä houkutteli autoharrastajiakin. Liikenteessä oli monenlaisia amerikkalaisia ajoneuvoja. Poliisiauton rekvisiitalla varustettu Chevrolet Caprice. Kuparinvärinen kiukkuisen näköinen Chevrolet Camaro. Maantielaivojen luokkaan sijoittuva avomallinen Cadillac. Äänellään ja muodoillaan kukkoillut Corvette.
Sympaattisin kulkuneuvo oli avolavamallinen Mini. Se pöristeli menemään Vorssan kaduilla. Faulammin kurveissa ilahdutti kirkkaanvihreä Kupla.
Tuuli ei ollut tyyntynyt kotimatkalle. Perillä piti laskea vettä pesufatiin.

Sampsa Hakala