Loimaalla riittää paljon petrattavaa imagossaan

0

LOIMAA Seutukaupunkien viimeisimmän vetovoimatutkimuksen tulokset eivät mairittele Loimaata.

Loimaa sijoittuu ulkoiselta imagoltaan heikoimpaan viidennekseen yhdessä esimerkiksi Forssan ja Kokemäen kanssa. Naapurikaupunki Huittinen löytyy pykälää ylempää, toiseksi heikoimmasta viidenneksestä. Myönteisintä imagoa seutukaupungeista nauttivat muun muassa Rauma, Kalajoki, Savonlinna, Parainen ja Kuusamo.

Loimaa saa heikot arviot myös sisäiseltä imagoltaan eli kun kartoitetaan seutukaupunkien asukkaiden arvioita omista kotikaupungeistaan.

Tutkimuksen perusteella seutukaupunkien asukkaat arvioivat kotikaupunkinsa imagon pääasiallisesti ulkoista kohderyhmää myönteisemmin. Esimerkiksi Forssan asukkaiden arvio kotikaupungista oli erityisen paljon myönteisempi ulkoiseen arvioon nähden.

SEUTUKAUPUNKIEN verkoston toimeksiannosta toteutettu vetovoimatutkimus on 57 seutukaupungille suunnattu tutkimus niiden tunnettuudesta, imagosta ja vetovoimasta. Se toteutettiin sähköisenä tiedonkeruuna tammi-helmikuussa.

Tutkimus perustuu runsaaseen 13000 vastaukseen. Seutukaupunkien ulkoista vetovoimaisuutta tutkittaessa tarkasteltiin seutukaupunkien ulkopuolisten vastaajien näkemyksiä. Sisäisessä vetovoima- eli pitovoimatutkimuksessa puolestaan kysyttiin seutukaupunkien asukkaiden näkemyksiä kotikaupungeistaan sekä lähialueiden muista seutukaupungeista.

Tutkimuksen keskeisiin johtopäätöksiin sisältyy se, että mitä tunnetumpi kaupunki on, sitä vetovoimaisempana se nähdään. Ulkoiselta tunnettuudeltaan niin Loimaa, Forssa kuin Huittinen sijoittuvat toiseksi heikoimpaan viidennekseen.

SUURTEN KAUPUNKIEN vastaajien näkökulmasta muuttovetovoimaltaan vahvimpia seutukaupunkeja ovat muun muassa Rauma, Kalajoki, Iisalmi, Kristiinankaupunki ja Kuusamo. Loimaa saa muuttovoimaltaan matalimmat arviot muiden muassa Laitilan, Alajärven, Parkanon, Kurikan, Someron ja Kokemäen kanssa. Forssa ja Huittinen sijoittuvat pykälää paremmin, toiseksi heikoimpaan viidennekseen.

Pitovoiman osalta koko aineiston tasolla noin kaksi kolmasosaa seutukaupunkien asukkaista olisi halukkaita muuttamaan kotikaupunkiinsa, jos voisivat valita uudelleen. Voimakkaimman pitovoiman kaupunkeja ovat Rauma, Paimio, Parainen, Lapua ja Savonlinna. Pitovoimaltaan heikoimmassa tilanteessa ovat Kemijärvi, Alajärvi, Kauhava, Salo, Oulainen ja Loimaa.

Kysyttäessä onko koronapandemia lisännyt kiinnostusta muuttaa seutukaupunkiin, muuttokiinnostus suurista kaupungeista kohdistuu erityisesti Loviisaan, Raaseporiin, Kuusamoon ja Lohjaan. Koronapandemia on vaikuttanut vähiten kiinnostukseen Parkanoa, Laitilaa, Mänttä-Vilppulaa ja Loimaata kohtaan.

TUTKIMUKSEN perusteella seutukaupunkien keskeisinä vetovoimatekijöinä pidetään turvallisuutta, asuinympäristöä ja liikenteellistä saavutettavuutta.

Yhtenä johtopäätöksenä todetaan muun muassa, että tunnettuuden kasvattaminen on avainasemassa myös kokonaismaineen osalta. Mitä tunnetumpi kaupunki on, sitä vetovoimaisempana se nähdään kaupungin ulkopuolelta. Maine syntyy ulkopuolelta, mutta perusta luodaan omien kaupunkiyhteisön jäsenten kesken.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän