Pääterveysaseman kattoremontti valmistuu alkusyksyllä

0
Loimaan Pääterveysaseman pihalla remontti näkyy rakennustelineinä ja työmaa-aitoina, mutta rakennuksen käyttöön katon uusiminen ei vaikuta.

LOIMAAN pääterveysaseman vesikaton saneeraus on käynnissä ja kestää elokuun loppuun. Rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo, ettei kattoremontista ole haittaa terveysasemalla asioiville.

– Osa parkkipaikoista on pois käytöstä, mutta käytännössä muuta haittaa ei ole. Urakoitsija on varmistanut turvallisuuden hyvin suojauksin.

Pääurakoitsija on Varsinaisbitumi oy, joka aloitti bitumikermin purun juhannuksen jälkeisellä viikolla. Sitä ennen yhtiö oli imuroinut katolta vanhan singelikerroksen.

Vuonna 1981 valmistunut vesikate on ylittänyt teknisen ikänsä Laaksosen mukaan useilla vuosilla. Kivisirotetta muistuttava singeli on kuitenkin suojannut noin 2000 neliömetrin tasakattoa hyvin, eikä vuotokohtia ole juurikaan ollut.

– Singeliä käytettiin siihen aikaan palosuojauksena ja parantamaan kulutuksen kestoa. Se on pitänyt ihan käsittämättömän hyvin ja urakoitsijakin sanoi, että katto on aikanaan hyvin tehty.

Nyt asennettava päällyskate on valkoista huopaa, joka myyntipuheiden mukaan edistää rakennuksen pysymistä viileämpänä kesällä.

– Se jää tulevina vuosina nähtäväksi, onko sisälämpötilassa eroa, Laaksonen toteaa.

Valkoisesta huovasta voi olla hyötyä myös, jos katolle asennetaan aurinkovoimala. Pääterveysaseman katolle sellaista ei toistaiseksi ole tulossa.

KAUPUNKI on varannut tälle vuodelle budjetissaan 200000 euroa pääterveysaseman muutostöihin. Laaksonen arvelee budjetin riittävän. Varsinaisbitumi oy oli ainoa tarjouksen jättänyt yhtiö, mutta tarjous vastasi teknisen toimen käsitystä hankkeen suuruusluokasta, ja se päätettiin hyväksyä.

Kaupunki on varannut ensi vuodelle alustavasti 240000 euroa pääterveysaseman julkisivukorjaukseen. Rakennuttamisinsinöörin mukaan julkisivukorjauksen toteutumisesta ei ole vielä varmuutta.