Työllisyys on parantunut vuoden aikana Loimaan seudulla

0
Kuvituskuva: LL Arkisto/SSS

LOIMAAN SEUTU Työttömyys kasvoi tämän vuoden toukokuusta kesäkuuhun, mutta väheni vuoden tarkastelujaksolla kesäkuusta kesäkuuhun. Tämä on pähkinänkuoressa työllisyyskehityksen kuva Loimaan alueen kunnissa tuoreiden tilastojen mukaan.

Loimaalla oli kesäkuun 2022 lopussa 567 työtöntä työnhakijaa, joka oli 8,5 prosenttia työvoimasta. Kuukauden takaiseen eli toukokuuhun verraten työttömyys kasvoi kesäkuun aikana, sillä työttömiä oli toukokuun 2022 lopussa 535.

Vuoden 2021 kesäkuusta on työttömien määrässä tultu kuitenkin alaspäin, sillä vuosi sitten työttömänä oli vielä 618 loimaalaista. Viimeisin tilastotieto tämän vuoden kesäkuulta kertoo avoimia työpaikkoja olleen samaan aikaan tarjolla 181.

ORIPÄÄSSÄ kehitys on ollut erilaista kuin Loimaalla, eli työllisyystilanne on heikentynyt sekä vuodentakaisesta että kuukauden tarkastelujaksolla. Kesäkuun lopussa Oripäässä oli 42 työtöntä työnhakijaa, toukokuussa 32 ja vuosi sitten kesäkuussa 28. Tämän vuoden kesäkuun lopussa työttömyysaste oli 7,2 prosenttia. Avoimia työpaikkoja kunnassa oli kesäkuun lopussa tarjolla 11.

Loimaan seutukunnan työttömyysaste oli kesäkuun lopussa 7,5 ja Varsinais-Suomen maakunnassa 9,5 prosenttia.

KANTA-HÄMEEN puolella Ypäjällä ja Humppilassa kehitys on ollut samansuuntaista kuin Loimaalla. Ypäjällä oli vailla työtä kesäkuussa 2022 kaikkiaan 90 kuntalaista, toukokuussa 82 ja kesäkuussa 2021 vielä 98. Vuoden tarkastelujaksolla Ypäjän työttömyysaste on laskenut 9,3 prosentista 8,4 prosenttiin.

Humppilassa työttömiä kirjattiin tilastoon tämän vuoden kesäkuussa 98, toukokuussa 89 ja vuosi takaperin 107. Vuodessa kunnan työttömyysaste on kohentunut 11,0 prosentista 10,2 prosenttiin. Koko maakunnassa työttömiä oli kesäkuun lopussa 9,2 prosenttia.

Pirkanmaan maakunnan ja siten Punkalaitumen kuntakohtaisia lukuja ei vielä ollut saatavilla.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän