Halpojen elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut – Keskon aluejohtaja luottaa ruokaketjun toimivuuteen

0
Lauri Inna osallistui lentopallojoukkue Hurrikaanin golfkilpailuun Alastaro Golfissa. Sidosryhmätapahtumaan osallistui runsaat 50 golfaajaa, ja hän piti ajankohtaisen talouspuheen palkintojenjaon yhteydessä. Inna toimii myös Suomen Lentopalloliiton puheenjohtajana.

LOIMAA/VIRTTAA Virttaalla käväissyt Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Lauri Inna ei lähde spekuloimaan ruuan tulevalla hintakehityksellä esimerkiksi tulevan talven osalta, koska Kesko on määräävässä markkina-asemassa.
– Sen voin sanoa, että monissa tuoteryhmissä on jo nähty 10–15 prosentin hintojen korotuksia.
Kysymykseen siitä, onko nähtävissä mitään, mikä voisi katkaista jo nähtyä ruuan hinnan nousua ja mahdollisia hintapiikkejä, Inna huomauttaa, ettei markkinamekanismin vaikutusta pidä aliarvioida. Hän nostaa kalatiskiltä esimerkiksi lohen, jonka hinnan nousu on taittunut ja kääntynyt laskuun.
Inna sanoo lohen hinnan nousseen sitä ennen jo niin korkeaksi, että se vaikutti suoraan tuotteen kysyntään.
– Ruokaketju reagoi, jolloin hinnan oli pakko laskea. Markkinat ovat siis korjanneet itseään. Tämä on tärkeä havainto.

Elinkustannukset kallistuvat, kun ruuan lisäksi monien muiden perustarpeiden, kuten sähkön, hinnat ovat nousseet viime aikoina.
Inna suhteuttaa suomalaisten käyttävän tuloistaan keskimäärin kymmenisen prosenttia ruokaan ja kaupan tekevän jatkuvaa arviointia siitä, miten kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu.
Hänen mukaansa nähtävissä on jo se, kuinka halpojen elintarvikkeiden kysyntä on kasvussa ja kuluttajat suunnittelevat ostoksensa aiempaa tarkemmin. Suuri osa kuluttajista seuraa tarjouksia, ja moni on valmis ostamaan keltaisella tai punaisella tarralla merkittyjä alennustuotteita.
– Meillä esimerkiksi Pirkka-tuotteiden menekki on jo kasvanut, hän havainnollistaa viitaten kaupan omaan tuotemerkkiin.
Ruuan mutta myös yleisen hintojen nousun huomioiden Inna sanoo Keskon varautuvan tuomaan halvan hintaluokan tuotteita aiempaa enemmän kuluttajien saataville.
Hän kuitenkin muistuttaa, että saman ruokakaupan katon alla toimii sekä herkku- että halpakauppa. Hän puhuu niin sanotuista hybridikaupoista. Herkkukaupalla hän viittaa muun muassa huippuluokan tuotteisiin ja kotimaiseen laatuun.
– Asiakkaat haluavat ostaa kotimaista. Sen arvostus on korkealla ja siitä on syytä pitää kiinni.
Jos kaupat ovat hybridikauppoja, joissa on tarjolla sekä herkku- että halpatuotteita, Inna luonnehtii myös asiakkaita hybridikuluttajiksi.
– Joidenkin tuotteiden hinnat katsotaan tarkkaan, mutta jotkut tuotteet saavat maksaa enemmän.

Jo nähty ruuan hinnan nousu on monen tekijän summa, ja Inna muistuttaa esimerkiksi elintarvikkeiden hintoihin vaikuttavien maatalouden tuotantopanosten hintojen lähteneen nousuun jo ennen viime helmikuussa käynnistynyttä laajamittaista sotaa Ukrainassa.
Tulevan talven osalta Keskon päivittäistavarakaupassa varaudutaan yksittäisten tuotteiden hetkelliseen vajaukseen, mutta sen ei pitäisi Innan mukaan muodostua suureksi ongelmaksi kuluttajille, sillä tilalle valikoimiin pyritään saamaan korvaavia tuotteita.
– Yksittäisen tuotteen saatavuus- tai tuotantohäiriö on isompi asia luonnollisesti tämän tuotteen tuottajalle tai valmistajalle, koska kaupan laajojen valikoimien johdosta yksittäinen tuote voidaan helpommin korvata toisella tuotteella.

Inna on työskennellyt Keskon aluejohtajana Lounais-Suomessa runsaat kaksi vuotta.
Loimaan seudun kauppaverkoston osalta hän sanoo, että Keskolla on kehittämissuunnitelmia, jotka koskevat olemassa olevia kauppoja, mutta lopullisia ratkaisuja ei vielä ole.
Inna on aiemman työuransa varrella nähnyt muun muassa kuntakenttää, sillä hän toiminut kunnan- tai kaupunginjohtajana kolmessa kunnassa: Punkalaitumella, Hattulassa ja Salossa.
Kolmisen vuotta Punkalaitumen johdossa tutustutti hänet myös Loimaan seutuun, jonka elinkeinopolitiikkaa hän sanoo seuranneensa aktiivisesti ja saaneensa seudulta monia tuttuja, jopa kavereita.
Loimaan seutu on vahvaa maatalousaluetta, ja Inna kertoo pitävänsä suomalaista ruuantuotantoa tärkeänä ja Keskon kantavan siitä vastuuta ja huolta. Hänen mukaansa tästä vastuunkannosta on osoituksena se, kuinka Kesko on kuluneen vuoden aikana neuvotellut yli 200 tavarantoimittajan kanssa uusiksi sopimuksia, jotta kauppa voi huomioida paremmin tuottajien tilanteen.