Kaukolämpöyhtiö rakennuttaa uuden varavoimalaitoksen Lamminperään

0
Uusi puupellettiä käyttävä varavoimalaitos rakennetaan Lamminperään. Maanrakennus Jarno Lankinen oy tekee uuden pellettilaitoksen pohjatyöt. Jarno Lankinen aloitti työt keskiviikkona. Taustalla näkyy paloasema.

LOIMAA Kovien pakkasten lämmitystarpeita silmälläpitäen Loimaan Kaukolämpö oy investoi uuteen vara- ja huippuvoimalaitokseen Lamminperässä. Puupellettiä polttoaineena hyödyntävä laitos on teholtaan kolme megawattia, mikä vastaa noin parinkymmenen kerrostalon lämmittämistä huippupakkasilla.

Voimalan pohjatyöt alkoivat tällä viikolla, ja se rakennetaan paloaseman taakse. Yhtiöllä on alueella entuudestaan öljyllä toimiva varavoimalaitos.

Kaukolämpöyhtiön toimitusjohtaja Tero Tähtinen perustelee, että uudella tehokkaammalla voimalaitoksella korvataan vanha öljylaitos.

– Tämä on kolme kertaa isompi kuin öljylaitos, hän havainnollistaa ja sanoo, että investointia on pohdittu pitkään.

Puupellettivoimalan asentamisen on tarkoitus alkaa marraskuun alussa, ja uutta varavoimalaitosta tavoitellaan käyttöön vielä tulevalle lämmityskaudelle.

– Tämän vuoden lopussa sen pitäisi olla toiminnassa.

Kyse on vajaan kahden miljoonan euron investoinnista, jota hän luonnehtii yhtiölle mittavaksi.

Toimitusjohtajan mukaan investoinnissa on kyse myös huoltovarmuudesta, lämmöntuotannon parantamisesta ja siitä, että kaukolämpöyhtiö haluaa eroon öljystä.

Kaukolämpöyhtiö tuottaa lämmöstä jo nyt 99 prosenttia biopolttoaineilla, pääasiassa lähialueilta tuotavilla sahanpurulla ja hakkeella. Öljyn osuus on prosentin luokkaa, ja sitä on käytetty kuormitushuippujen tasaamiseen yhtiön neljässä pienemmässä lämpökeskuksessa. Lamminperän vanhaa öljypohjaista laitosta ei kuitenkaan kokonaan poisteta, vaan se siirretään osittain uuden varavoimalan yhteyteen ja se jää varalle.

Ukrainassa käytävän sodan johdosta viime päivinä julkisuudessa on puhuttanut se, ovatko suomalaiset voimalaitokset tilanneet venäläistä öljyä tulevan lämmityskauden varalle. Tähtinen sanoo, ettei Loimaan Kaukolämpö ole tilannut öljyä tämän vuoden tammikuun jälkeen.

Loimaalla runsaat 850 kiinteistöä lämpenee kaukolämmöllä, jota tuotetaan Loimaan keskustan, Hirvikosken ja Alastaron alueille.

Tähtinen sanoo, ettei kaukolämpöyhtiössä ole keskusteltu kaukolämmön hinnan korotuksista tälle vuodelle.

– Se on kuitenkin tosiasia, että polttoaineiden hinnat ovat nousseet tosi paljon.

Yli 40 vuotta toiminut Loimaan Kaukolämpö on Loimaan kaupungin tytäryhtiö, josta kaupunki omistaa 51 prosenttia. Loput omistaa Sallila Energia.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän