KOPIT Kaveria ei jätetä

0
KUVA: LL Arkisto

Löydetty Hollonpellon leikkipuistosta Abloy-avain, punainen kaulanauha jossa lukee Leevi. Viety poliisiasemalle.

SP

Pojat olivat keskenään ratkaisseet, miten kaukana asuva kaveri autetaan kotiin. Häneltä oli pyörän ketjut rikkoutuneet. Hinaus, mutta hinausköysi maksoi enemmän kuin poikien taskuista löytyi kolikoita. Rohkeasti he kysyivät minulta puuttuvaa summaa. Toki apua tarvitsevaa pitää auttaa. Aina. Kaupasta lähtiessä ajattelin, että miten he selviytyvät? Ajoin reittiä, jonka olin sanonut heille. Pojat olivat jo kaukana, kun tavoitin heidät. Kaveria ei jätetä. Ongelmanratkaisu. Syvä kumarrus.

Tuikku-täti

Hyvä hyvä, tekninen toimi. Kaupungin Wille näyttää saaneen lisälaitteen, jolla voi helposti niittää ojien varsia, vaikka vastapenkasta. Positiivinen jälki näkyy jo.

Kun on aina ottamassa jotain ilmaiseksi, pitää muistaa itsekin antaa jotain ilmaiseksi, ettei aina ota hintaa.

Suomi on EU aikanaan maksellut yhden jos toisenkin maan velkoja, monin miljardein ja Suomi on pieni vähävelkainen aiheuttamaan EU:le minkäänlaista ongelmaa. Mutta Italia on kyllin velkainen ja epävakaa ja heikko uuden eurokriisin sytykkeeksi. Suurimman valtiovelkansa lisäksi Italia on liian suuri päästettäväksi kaatuman. Italialla on koko EU aikanaan ollut tunnetusti hyvä rahan lypsytaito yhteisistä EU varoista. Suomellekin ongelma ja vaara on Italia, jos se taas kerran ei omin voimin halua kantaa taakkaansa.

Taisto Levo