Luontokato on sanana vahva ja kuvaava. Vaikka luonto ei kokonaisuutena katoa, se muuttuu lajistoltaan kaiken aikaa. Moni laji, joka on ympäristön tasapainolle merkityksellinen ja liittyy vahvasti ihmiselle tärkeään vuodenaikahavainnointiin, uhkaa kadota.
Kyse on lajikadosta, eikä ilmiö ole mikään vähäinen, turhanaikainen tai keksitty juttu. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan joka yhdeksäs suomalainen laji on jo vaarassa kuolla sukupuuttoon. Lintulajeista uhanalaisia on vielä huomattavasti useampi, jopa joka kolmas. Pölyttäjäkato on jo tuttu juttu, ja ötökkähotellit, luonnonkukkaniityt ja luonnonmukaisuus puutarhanhoidossa luontokatoon liittyviä hyviä ympäristötekoja.
Osa yhtälöä ovat vielä vieraslajit ja niiden torjunta. Taistelu jatkuu, ja Loimaallakin on hävitetty muun muassa kurtturuusua ja jättiputkea. Lupiinin suhteen taistelun voittaminen on jo monin paikoin mahdotonta.
Loimaalla ei liene järjestelmällisesti kartoitettu luontokadon merkkejä, mutta jokainen luonnonystävä on varmasti pannut merkille linnunlaulun vähenemisen. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä muita havaintoja on Loimaan seudulla tehty, sillä asia koskettaa meitä kaikkia. Luontokato on monin tavoin ihmisen aiheuttamaa. Niin myös on ihmisen kädessä ainakin jonkin verran koettaa vaikuttaa luontoympäristöjen säilyttämiseen niin, että hienosäätöinen lajien tasapaino ei peruuttamattomasti ja lopullisesti järky. AS