”Rahan saa helpommallakin kuin sikoja kasvattamalla”

0
48-vuotias Timo Eskola aikoo luopua sikojen kasvattamisesta toistaiseksi. Hän sanoo tuotannon olevan nykyään tappiollista kustannusten noustua viime aikoina rajusti. (KUVA: Sari Holappa)

LOIMAA/ALASTARO Viitisen vuotta sitten alastarolaiselle Timo Eskolalle tuli ensimmäiset ajatukset siitä, ettei lihasikojen kasvattaminen lyö enää leiville. Viimeinen vuosi on vahvistanut entisestään käsitystä, sillä tuotanto on painunut tappiolliseksi.

Kaikki kustannukset ovat nousseet todella paljon, eivätkä tuottajahinnat ole pysyneet perässä. Esimerkiksi rehujen hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet vuoden aikana, hän kertoo ja sanoo työmotivaation kärsivän, kun tehdystä työstä ei saa palkkaa.

Parhaimmillaan Eskolan karsinoissa on kirmannut jopa 1800 lihasikaa, kun nyt jäljellä on enää tuhat. Viimeiset siat lähtevät teuraaksi loka-marraskuussa ja sen jälkeen 27 vuotta sikoja kasvattanut maanviljelijä sulkee sikalansa ovet. Ei välttämättä lopullisesti, mutta ainakin niin kauaksi, että työ on taas tuottavaa.

Jos maailman tilanne tästä paranee, voin ottaa taas sikoja. Poikakin olisi innostunut jatkamaan, hän toteaa.

TILASTOJEN valossa käy ilmi, ettei Timo Eskola ole yksin lopettamispäätöksensä kanssa. Loimaan kaupungin johtava maaseutuasiamies Markku Paija sanoo sikaloiden kokonaismäärän laskeneen aika tavalla viime vuosina. Kun vielä vuonna 2015 lihasikoja kasvatettiin Loimaalla 33 tilalla, nyt on jäljellä 22. Porsas- tai yhdistelmätuotantoa oli seitsemän vuotta sitten vielä 28:lla tilalla, nyt enää 15:llä. Oripäässä lihasikalat ovat supistuneet viidestä kahteen, porsas- tai yhdistelmätuotantotilat puolestaan neljästä kahteen. Ypäjällä lihasikaloita ei ole enää yhtään, kun muutama vuosi sitten niitä oli kaksi. Sen sijaan porsas- tai yhdistelmätuotantotilojen määrä on pysynyt Ypäjällä viidessä.

Paija kuitenkin korostaa, ettei tuotanto ole laskenut vastaavissa määrin, mitä sikatiloja on lopetettu.

Vaikka keskimäärin joka kolmas onkin lopettanut Loimaan alueella, ne ovat yleensä olleet pieniä yksiköitä.

KUN TIMO ESKOLA otti ohjat käsiinsä kotitilallaan vuonna 1995, Suomi liittyi samana vuonna EU:n. Silloin 21-vuotiaalla Eskolalla oli luja tulevaisuudenusko ja halu näyttää, että suomalainen viljelijä pärjää. Uusi sikala rakennettiin vuonna 2001 ja eläinten sekä peltojen määrä kasvoi.

Silloin ajattelin, että se on sijoitus tulevaisuuteen. Luulin myös, että tällä tilalla tulee olemaan aina possuja.

Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin edessä olisi jälleen investoinnin paikka, jos sikojen pitämistä meinaisi jatkaa.

Rehustamoon pitäisi tehdä kymmenien tuhansien eurojen investointi, mikä ei nyt tunnu järkevältä. Tuntuu, että rahan saa helpommallakin kuin sikoja kasvattamalla.

VAIKKA sioista luopuminen aiheuttaa Eskolan mukaan tietynlaista haikeutta, kääntöpuolena on siitä seuraava vapaus. Eläinten pitäminen, kun on hyvin sitovaa. Lisäksi, kun apuvoiman palkkaaminen on tässä tilanteessa mahdotonta eikä lomia juuri kykene pitämään, oma vapaa-aika jää olemattomaksi. Ei siis ihme, että Eskolan suurin haave on viettää kahden viikon loma niin, ettei tarvitse kertaakaan murehtia tilaan liittyvistä asioista.

Tulevaisuudessa siihen tarjoutuukin mahdollisuus, sillä hän aikoo keskittyä jatkossa viljanviljelyyn.

Siinä on sitten talvella aikaa tehdä jotain muutakin, esimerkiksi asennushommia toisille.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän