Superpesis on pysynyt loimaalaisten sydämissä

0
Vaihtelevista otteista huolimatta Jouni Korkiamäki näkee loimaalaisen pesäpallon suunnan lupaavan nousujohteisena.

PESÄPALLO Pitkän perinteen omaava Loimaan Palloilijat on pesiksen juhlavuoden lisäksi tänä kesänä juhlinut omaa 90-vuotista taivaltaan.

Ykköspesistä pelaava miesten joukkue ja Suomensarjassa pelaava naisten joukkue juhlistivat ”kaikkien aikojen pesiskesäksi” tituleerattua juhlavuotta viemällä viralliset pesäpallo-ottelut heinäkuun alussa ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalle. 90 vuotta loimaalaista pesistä, sata vuotta pesistä Suomessa ja sata vuotta Ahvenanmaan itsehallintoa antoivat juhlavat puitteet tapahtumalle. Ikimuistoinen pesispäivä oli loimaalaisille myös voitokas, kun naiset lähtivät paluulaivalle kolme ja miehet kaksi pistettä taskuissaan.

LP:n huippuvuosina koko kaupunki lähialueineen seurasi Palloilijoiden vaiheita. Loimaalla yhdeksän vuoden ajan pelannut Jouni ”Korkki” Korkiamäki kertoo yleisön eläneen peleissä mukana vahvalla tunteella, ja niin kutsuttuja sikakatsomoita löytyi useammaltakin paikkakunnalta.

– Katsomoissa pidettiin silloin enemmän meteliä kuin nykypäivänä. Kaikenlaista huutelua sai kuulla – aika rajuakin paikoin, eikä välttämättä kovin tasapuolista. Ei sen kuitenkaan ihon alle annettu mennä, vaan annettiin ihmisten huudella.

– Televisiointi ja muu viestintä oli siihen aikaan niin vähäistä tai hidasta, ettei katsoja saanut peleistä tietoa, kuin tulemalla paikalle, Ehkä siksi yleisö oli vahvemmin joukkueen takana, Korkiamäki tuumii.

Parhaina vuosina LP:n kotipeleissä kävi keskimäärin yli 2 000 katsojaa. Yleisöennätys sarjapelissä nähtiin 20.6.1993, jolloin Sotkamoa vastaan käytyä ottelua seurasi 3 926 silmäparia. Loimaalla 1994 järjestetty Itä-Länsi keräsi miesten otteluun 6 008 katsojaa.

Heikki Reunasen vanha räpylä on pysynyt visusti varastossa. Pesäpalloa hän seuraa innokkaasti penkkiurheilijana.

Kestämätöntä häiriötä innokkaimmatkaan kannattajat eivät kuitenkaan aiheuttaneet. Pelaajat saivat pääsääntöisesti kulkea kaupungilla rauhassa – aina välillä keskustellen pesäpallosta hyvin käyttäytyneiden kannattajien kanssa.

– Ihan hyvässä hengessä ihmiset silloin nappasivat hihasta kiinni. Ja kyllä edelleenkin lähes viikoittain saa ihmisten kanssa jutella 30 vuoden takaisista asioista, seitsemän Itä-Länsi-ottelua pelannut Heikki ”Mäihä” Reunanen kertoo.

– Huomaa kyllä, että superpesisvuodet ovat ihmisillä edelleen tarkasti muistissa. Usein tullaan kaupassakin sanomaan, kuinka oli yleisöä ja kova meininki, Korkiamäki komppaa.

Fanit muistavat menneet vuodet usein jopa pelaajia paremmin.

– Mietin tuossa joitakin yksittäisiä muistoja pelireissuilta, niin eihän niistä peleistäkään meinaa muistaa oikein mitään. Ollut varmaan pää niin tyhjänä ja keskittynyt vain peleihin. Jokainen reissu kyllä kasvatti porukkaa paljon, ja hyviä kavereita niiltä on saanut.

Myös Reunanen muistaa pelireissuilta pääosin joitain yksityiskohtia tai erikoisempia sattumuksia. Eräänkin kerran doping-testaajat ilmoittivat tauolla ottavansa näytteet muutamalta pelaajalta. Reunasen mukaan yksi vanhemmista pelaajista kuuli nimensä testattavien joukossa, ja kysyi hieman hädissään joukkueen lääkäriltä, että eihän käytetyissä vaivojenlievittäjissä ole mitään kiellettyjä ainesosia.

– Lääkäri vastasi, että ei pitäisi olla, Reunanen nauraa.

– Odoteltiin siinä kaksi tuntia bussissa, että toiselta tulisi pissanäyte. Se joi varmaan yhdeksän pulloa limpparia, kun lääkärin kommentin jälkeen sille tuli niin kauhea tulppa.

Myös otteluina eriskummalliset tapaukset ovat jääneet pelaajien mieleen. Toukokuun lopulla vuonna 1995 LP oli ajautunut neljän ottelun tappiokierteeseen, jonka katkaiseminen Vimpelin Saarikentällä ei pelitapahtumien valossa vaikuttanut todennäköiseltä.

– Oltiin hävitty ensimmäinen jakso ja kolme juoksua tappiolla toisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Paloin kakkoselle, ja taululla oli sen jälkeen kaksi paloa. Muistan, kun kävelin nöyränä kohti kotipesää ja kuuluttaja muistutti yleisöä, ettei pelin jälkeen saa mennä kentälle.

– Peliä pelattiin sen jälkeen yli kaksi tuntia, kun ensin noustiin jaksovoittoon ja klaarattiin homma lopulta kuudennessa supervuoroparissa, Reunanen muistelee ja toteaa seuraavalla kaudella lanseerattujen kotiutuslyöntikilpailujen tulleen varmasti juuri tuollaisten otteluiden vuoksi.

Vuosi 1998 oli pesäpallolle sen historian synkin vuosi. Pesäpallon ”Musta torstai” toi 13. elokuuta ilmi sopupeliskandaalin, josta lajin maine ei vieläkään ole täysin toipunut. LP:lle kausi oli synkkä ilman sopupelejäkin, kun Ulvilan Pesä-Veikot pudottivat loimaalaiset kauden päätteeksi ykköspesikseen.

– Katsojamäärissä se sopupeliskandaali näkyi heti, mutta meidän tekemiseemme se ei vaikuttanut mitenkään, Korkiamäki muistelee.

– Pää märkänä vedettiin treeneissä. Tiistai-iltaisinkin treenit loppuivat joskus kymmeneltä, ja jotkut pelaajista ajelivat tänne Kankaanpäästä, niin ei siinä tekemisen taso meillä laskenut. Sitten noustiinkin takaisin Superiin seuraavalla kaudella.

Reunanen heitti räpylän naulaan seuraavan superpesiskauden jälkeen ja siirtyi pelinjohdon avuksi.

Korkiamäen peli-into kesti vielä vuosia: ensin Loimaalla LP:n toistaiseksi viimeisen kauden Superpesistä vuonna 2001, sitten Kankaanpäässä kausi Superia nuoren joukkueen tukena, ja lopulta tie vei Köyliöön Ykköspesiksen ja Suomensarjan välille jojoilemaan.

– Hyvä olikin, että Mäihä ja Jarmo Harjunmaa vetivät sitä LP:n hommaa silloin. Hommassa oli jatkuvuutta ja joukkue säilyi hengissä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän