Suurluokkakokous kerää yhteen loimaalaisia 90-luvun peruskoululaisia

0
Loimaan leipätyttö on vuodelta 1982. Samana vuonna ovat syntyneet suurluokkakokousta järjestävät Anu Kankare, Teijo Mäkilä, Anni-Maija Koskinen ja Jenni Lankinen.

LOIMAA Syyskuussa toteutuu viimein se, mitä Loimaalla kasvanut, myöhemmin helsinkiläistynyt Anni-Maija Koskinen (os. Suominen) on jo vuosia pyöritellyt mielessään.

Hänen ikäluokkansa täyttää kuluvan vuoden mittaan 40 vuotta, joten juhlan kunniaksi Koskinen päätti ideoida vuonna 1982 syntyneille loimaalaisille suurluokkakokouksen. Aika tuntui nyt oikealta.

– Olen saanut vuosien saatossa monia kyselyitä luokkakokouksen järjestämisestä. Kyselyt ovat kuitenkin tulleet aina eri kouluista, joten en halunnut järjestää luokkakokousta vain yhdelle luokalle.

Tarkemmin ottaen suurluokkakokous kerää yhteen heidät, jotka kävivät peruskoulunsa vuodesta 1989 vuoteen 1998 silloisen Loimaan kaupungin tai entisen Loimaan kunnan alueella.

Suurluokkakokous pidetään Loimaan työväentalolla. Kutsuja on lähetetty sosiaalisessa mediassa noin 120 kappaletta.

– Kaikki eivät luonnollisesti pääse paikalle, mutta toivoisimme, että mahdollisimman moni näkisi tämän ennen kaikkea mahdollisuutena eikä niinkään uhkana.

Järjestelyistä vastaa seitsenhenkinen ryhmä, johon Koskisen lisäksi kuuluvat muiden muassa loimaalaiset Anu Kankare, Jenni Lankinen ja Teijo Mäkilä.

Ilta sisältää tervetuliaissanat, ruokailun, mahdollista ohjelmaa ja vapaata jutustelua.

– Haluamme korostaa, että tule sellaisena kuin olet, Lankinen pohjustaa.

– Jos tuntuu, että olet unohtanut ilmoittautua, niin vielä ehtii. Saa myös levittää sanaa, järjestäjät vinkkaavat.

SUURESSA luokkakokouksessa voidaan paitsi vaihtaa kuulumiset myös muistella vanhoja. Lankinen, Kankare ja Mäkilä kertaavat, kuinka 90-luvun kouluajoista huokui turvallisuus ja vapaus.

Koulunkäynti itsessään oli hyvin perinteistä, mikä – jälkikäteen ajateltuna ja nykypäivään verrattuna – ei sopinut kaikille. Koskinen katsoo, että erilaisia oppijoita ja moninaisuutta ymmärretään tänä päivänä paremmin. Hyvä niin.

Pienempiä kouluja oli ysärillä paljon, enemmän kuin nykyään. Koskinen muistaa Vesikosken koulun, Kankare Mäenpään. Lankisella taas on lämpimät muistot Vanhasta koulusta.

Koulun pihalla lapset pelasivat keinumattia, hyppivät narua ja twistiä.

– Samat opettajat saattoivat pysyä pitkäänkin. Opettajat eivät olleet vain opettajia, vaan heistä tuli läheisiä aikuisia, Lankinen tuumii.

Moni asia sai mittakaavan vasta nuorten vartuttua. Lama näkyi koululaisten arjessa halkaistuina kumeina ja puolitettuina käsipapereina. Yläkouluaikoina homma meni notkumiseksi, järjestät sanoittavat.

Leviksen 501:set olivat iso juttu. Tulivat tuttikorut, trumpettihousut, räppijutut, hiphop ja grunge. Mäkilänkin nuoruusvuosiin mahtuivat vuorotellen vyötäröltä aivan liian suuret housut sekä pitkät hiukset ja permanentti.

– Olisi kiva, kun olisi jotain valokuvia.

Lankinen ja Kankare ovat nopeasti eri mieltä:

– Hyvä vaan, ettei ole ihan kaikkea tallella, he nauravat.

Ei ollut tuolloin sosiaalista mediaa, jonne postata kuvia. Ei edes kännykkäkameroita. Matkapuhelimetkin yleistyivät nuorilla vasta 90-luvun lopussa.

ENTÄ KUINKA ysärinuoret voivat nykyään? Koskinen toteaa, että ruuhkavuosissa rämpimisestä huolimatta elämä on jotenkin helpompaa, kevyempää. Nuoruusvuosissa oli oma painolastinsa.

Mäkilä kuvailee pilke silmäkulmassa, kuinka nykyiset nelikymppiset ovat ”melkeinpä jo aikuisia”.

Seurue yhtyy ajatukseen siitä, että 90-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneiden sukupolvi on se sukupolvi, joka yhdistää vanhan ja uuden. He ovat rakentaneet ikään kuin sillan, jota pitkin viesti kulkee suurilta ikäluokilta nuoremmille.

He ovat aikansa kuva ja kasvaneet ikänsä tietynlaisessa murroksessa. Heidän aikanaan kouluihin tuli esimerkiksi oppiaine nimeltä ATK.

Kankare pohtii, että poissa on se uho, jolla peruskoulu päätettiin. Piti valloittaa maailma. Moni pyörsi kuitenkin puheensa ja palasi kotikulmille Saviseudulle.

– Silloin ajatus oli se, että piti lähteä Loimaalta niin pian kuin mahdollista, hän naurahtaa.

Tuliko elämästä sellainen kuin piti?

– En ole tosiaan nelikymppisenä sitä, mitä parikymppisenä ajattelin tässä iässä olevani, Kankare hymyilee.

– Tietyllä tavalla olo on yhtä keskeneräinen kuin ennenkin, mutta elämänkokemusta on tullut lisää. Sen olen huomannut, että enää ei tarvitse esittää tai olla mitään muuta, Koskinen summaa.

Kävitkö peruskoulua entisen Loimaan kunnan tai Loimaan kaupungin alueella vuodesta 1989 vuoteen 1998? Suurluokkakokous la 10.9. klo 18 alkaen. Ilmoittautumiset Anni-Maija Koskiselle (os. Suominen).

Anni Hinkkanen