Torielämä on vilkastunut aavistuksen tänä kesänä

0
Vuodesta 1985 Loimaan torilla kukkia myynyt Markku Niemelä pitää tärkeänä torin sosiaalista puolta. Pekka, Lea ja tytär Malle Polkon ostoskassiin sujahtaa usein erilaisia leipomotuotteita ja vihanneksia. Nyt listalla oli erityisesti kukkia.

LOIMAA/KAUPPATORI Toripaikoista vastaava, kulttuuriohjaaja Anne Nurkkala arvioi torielämän olleen pariin aiempaan kesään verrattuna aavistuksen vilkkaampaa.

– Ihmiset ovat olleet hiukan enemmän liikkeellä ja musiikkiakin on ollut enemmän. Lisäksi olemme saaneet pari uutta myyjää. Kirpputorimyyjiä on myös ollut aika paljon, hän pohtii.

Keskimäärin hän laskeskelee torimyyjiä käyneen kymmenkunta per toripäivä ja kirppismyyjiä vaihtelevasti yhdestä viiteen.

– Enemmänkin kyllä mahtuisi.

VILKKAIN sesonki torilla koetaan kesä-heinäkuussa ihmisten loma-aikaan.

– Erityisesti heinäkuun alku on ruuhkaisempaa.

Saman vahvistaa 41 vuotta Loimaan torilla vihanneksia myynyt, Euran Hinnerjoelta kotoisin oleva Tuomo Tuominen.

– Minä käyn täällä toukokuusta alkaen ja olen elokuun puoliväliin. Sen jälkeen tori hiljenee niin paljon, että ei enää kannata tulla.

VAJAA kymmenen vuotta Loimaan torilla viihtynyt säkyläläinen kalakauppias Tita Junnila tietää, että ihmisiä tulee erityisesti silloin, jos tarjolla on ohjelmaa.

– Kyllä musiikki aina vetää porukkaa, ja sitä saisi olla enemmänkin.

Junnilan kanssa samaa mieltä on Tammelasta tuleva Markku Niemelä, joka on myynyt kukkia Loimaan torilla vuodesta 1985 alkaen.

– Perjantaisin on selvästi vilkkaampaa, kun täällä on ohjelmaa.

Toisaalta hän sanoo, että torille tullaan tapaamaan myös tuttuja, olipa sitten ohjelmaa tai ei.

– Sosiaalinen puoli on merkittävää myös meille myyjille. Lisäksi rento tunnelma ja hyvä meininki ovat todella tärkeitä.

Leppoisa tunnelma ja ihmisten kanssa jutustelu vetää myös Timo Vellosta perjantaisin torille. Toinen syy on kalakauppias.

– Kalastan paljon itsekin, kun käyn Keski-Suomessa, mutta Loimaalla ostan kalani aina torilta, hän kertoili viime perjantaina ja paljasti ostavansa tällä kertaa elämänsä ensimmäistä kertaa kylmäsavusiikaa.

– Yleensä otan isoja ahvenia ja muikkuja.

VAIKKA torikaupan tiedetään hiipuvan kaikkialla, Anne Nurkkalan mukaan pientä valonpilkahdusta koettiin korona-aikana, jolloin ulkosalla ostaminen koettiin turvalliseksi. Myös myyjät huomasivat, että kaupankäynti vilkastui.

– Korona-aikana kävi hyvin kauppa, koska ihmiset halusivat asioida ulkona, Tuomo Tuominen sanoo.

Saman toteaa Tita Junnila, jonka mukaan korona vaikutti positiivisesti asiakasmääriin.

– Korona toi tuntuvasti uusia asiakkaita, hän kiittelee.

Perjantaina kukkaostoksilla olleet Lea ja Pekka Polkko kertoivat puolestaan lopettaneensa korona-ajaksi torilla käymisen lähes tyystin.

– Sitä ennen kävimme enemmän säännöllisesti, mutta nyt enää satunnaisesti, he sanoivat.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän