48 ehdokasta seurakuntavaaleihin – määrä saattaa muuttua, sillä joiltakin pyydetty lisätietoja

0
Kaupunginkirkon katto vuottaa. Korjaussuunnitelma on tehty, ja siihen sisältyvät myös aurinkopaneelit.

LOIMAA

Seurakuntavaaleihin on Loimaalla tarjolla 48 ehdokasta. Loimaan seurakunnan vaalilautakunta vahvistaa ehdokkaat kokouksessaan 3. lokakuuta.

– Vaalilautakunta kokoontui torstaina, ja tarkasti listat alustavasti, lautakunnan sihteeri Ari Lindell kertoo.

Nimilistaa ei vielä voi kuitenkaan hänen mukaansa julkaista, sillä lautakunta on pyytänyt joidenkin ehdokkaiden tietoihin vielä tarkennuksia selvittääkseen muun muassa näiden vaalikelpoisuutta.

Torstain määräaikaan mennessä ehdokkaita asetti neljä listaa, joista Kirkko keskellämme -listalla on 23 ehdokasta, Oikealla polulla 17, Sosiaalidemokraattien ja sitoutumattoman seurakuntaväen listalla viisi sekä Vihreällä kirkolla kolme ehdokasta.

Äänestyspaikaksi lautakunnassa sovittiin Loimaan kaupunginkirkko, ja ennakkoäänestyspaikkoina ovat marketit. Lisäksi ennakkoäänestysmahdollisuus viedään kylille.

– Myös kotiäänestys on mahdollista.

Loimaan seurakunnassa valitaan kirkkovaltuustoon 27 valtuutettua. Seurakuntavaalit ovat 20. marraskuuta ja ennakkoäänestää voi 8.–12. marraskuuta.

Seurakuntavaalit toimitetaan neljän vuoden välein ja niissä valitaan 367 seurakuntaan yhteensä lähes 8000 uutta luottamushenkilöä. He päättävät muun muassa siitä, keitä valitaan seurakunnan työntekijöiksi, minkälaisia kerhoja pidetään ja keitä autetaan – missä ja miten.