LUKIJOILTA Arvostusta ja harrastuspaikka mopoilijoille

0
Kuvituskuva: LL Arkisto/Katriina Reijonen

Loimaan Lehdessä (8.9.) uutisoitiin valtuustoaloitteesta, jossa halutaan selvittää harrastustoimintaa mahdollistavia investointihankkeita. Aloitteessa sanotaan, että on mahdollista ratkaista monia asioita yhdellä kertaa, ja suunnittelussa on uskallettava mennä normaalien laatikoiden ulkopuolelle.

Nyt siihen todella on mahdollisuus. Loimaalla on suuri harrastajajoukko, joka kyllä näkyy ja kuuluu, mutta ei saa ansaitsemaansa arvostusta tai tiloja ja harrastuspaikkoja. Tämä ryhmä on mopoilijat (mukaan lukien mönkkärit ynnä muut). Mopoharrastus kehittää monia taitoja, joita yhteiskunnassa tarvitaan.

Harrastus alkaa haaveilusta ja mahdollisuuksien kartoittamisesta. Opitaan hakemaan tietoa monilta eri foorumeilta ja vaihtamaan kokemuksia ja mielipiteitä muiden kanssa. Samaan aikaan haetaan rahoitusta, pidetään yllä hyviä suhteita sukulaisiin ynnä muihin mahdollisiin rahoittajiin, tehdään töitä ja saadaan palkkaa omarahoitusosuuden hankkimiseksi ja kootaan pääomaa. Ensimmäistä menopeliä harvoin ostetaan lainarahalla.

Samaan aikaan tehdään töitä ajokortin saamiseksi, tutustutaan byrokratiaan ja lakeihin, ollaan tekemisissä viranomaisten kanssa sekä opetellaan liikennesääntöjä ja -taitoja.

Ensimmäisen menopelin hankkiminen on suuri askel. Siihen käytettävä rahasumma on merkittävä nuoren mittakaavassa ja usein aikuisenkin, 500–15 000 euroa. Mittakaavan alkupäässä investointi on useimmiten nuoren itsensä maksama ja loppupäässä maksajina ovat aikuiset. Kehittävin harrastus on juuri silloin, kun sen maksaa nuori itse ja silloin kyseessä on todennäköisesti mopo. Ostopäätöstä harkitaan tarkkaan ja nuori ottaa huomioon kaikki päätökseen vaikuttavat tekijät.

Kun nuori vihdoin pääsee ajokortin suoritettuaan oman menopelin selkään ja laillisesti liikkumaan, on riemu, ylpeys ja onnellisuus suuri. Sitä haluaa koko maailman tietävän saavutuksesta ja oikeutetusti. Sitten menopeli hajoaa.

Nuori harrastaja selvittää vian tutkimalla asiaa eri foorumeilta, pyytää apua vertaisryhmältä, hankkii rahoitusta tarvittaviin varaosiin, vertailee hintoja ja tekee päätöksiä. Mopoilija korjaa menopelinsä usein itse ja opettelee siihen tarvittavat taidot itse.Kun menopeli jälleen on ajokunnossa, nuori harrastaja on oikeutetusti ylpeä, onnellinen ja haluaa näyttää sen koko maailmalle.

Tämä kirjoitus on vain pieni raapaisu mopoiluharrastuksen pintaan. Mitä syvemmälle mennään sitä laajempana, kehittävämpänä ja monipuolisempana harrastus näyttäytyy, vaikka useasti se nähdään vain häiriökäyttäytymisenä.
Kun harrastuksia mahdollistavia investointitarpeita selvitetään, on nuoret mopoharrastajat ja heidän tarpeensa otettava huomioon. He tarvitsevat paikan, jossa voivat kokoontua menopeleineen. Siellä täytyy olla laaja kenttä sekä asfaltoitu ajosuora, jossa pääsee testaamaan menopelejä ja omia taitoja muita häiritsemättä. Plussaa olisi hallitila, jossa pieni peruslämpö.

Ja kaikista suurin plussa olisi paikalla oleva aikuinen, joka arvostaa nuoria mopoilijoita, ihailee heidän upeita menopelejään, osallistuu keskusteluun ja ohjaa heitä tarvittaessa lempeästi, mutta jämäkästi oikeaan suuntaan niin elämässä kuin tieliikenteessä.

Susanna Huolman
ja 112 muuta allekirjoittajaa

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän