Berthesgaden, Saksa, Salzburg, Itävalta
Paikallislehtien päätoimittajayhdistyksellä (PPY) on tapana joka vuosi käydä tutustumassa johonkin Euroopan kolkkaan. Usein matka on suuntautunut uutisissa juuri silloin näkyvään maahan.
Ateenassa Kreikassa olimme 2010, jolloin siellä mellakoitiin maan talousongelmien vuoksi. Ukrainassa vierailimme 2018, jolloin Venäjän aikeet maan suhteen olivat jo näkyvillä sekä Krimillä että maan itäosissa.
Skotlannissa kävimme Brexitin toteutumisen alla 2019 ja Hollannissa juuri silloin kun Syyriassa sota oli kiihkeimmillään ja tutustuimme niin Kansainväliseen rikostuomioistuimeen kuin Kansainväliseen kemiallisten aseiden kieltojärjestöön.
Eri maissa olemme vierailleet Suomen suurlähetystöissä kuulemassa käsityksiä paikallisesta tilanteesta ja käyneet tietenkin myös tutustumassa kohdemaan mediaan ja yrityksiin.
Saksan matkaa oli suunniteltu jo syksylle 2020. Pandemia siirsi matkaa kahdella vuodella ja yhtäkkiä maa olikin ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan. Venäläinen kaasu, Uniper ja Fortum ovat olleet isoja otsikoita ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut kaikkiin Euroopan maihin ja niiden kansalaisiin. Mitä Saksa tekee? -kysymys on toistunut taajaan.
Yritysvierailulla eräässä panimossa Baijerissa opas säälitti. Oikein mukava rouva selitti eloisasti kaikkea muuta, mutta tunnelma taisi hieman jäähtyä, kun kysyin heidän käyttämästään energiasta. Kaasua käytetään, mutta öljyynkin pystytään vaihtamaan.
Matkakumppanit usuttivat sitten piruuttaan muissakin kohteissa, että kysy taas kaasusta.
Totuus vaatii joskus kiusallisia kysymyksiä ja aina ei ole helppo vastatakaan.
Presidentti Sauli Niinistö totesi Venäjän hyökättyä helmikuussa Ukrainaan, että naamiot on riisuttu ja vain sodan kylmät kasvot näkyvät.
Näemme kaikki viimeistään nyt monia asioita uudella tavalla ja joudumme myös määrittämään suhteemme moniin asioihin uusiksi.
Majoituimme matkallamme Berthesgadenissa, vilkkaassa pienessä kaupungissa Alppien keskellä.
Menneisyys tuijottaa sitä lähimmän vuoren huipulta 24/7, jos ei satu olemaan pilvien peitossa huonolla säällä. Adolf Hitlerin kesäasunto Kotkanpesä näkyi vuorella jo kaukaa kaupunkiin tullessa. Se näkyi kaunista vanhaa keskustaa kierrellessä ja se näkyi suoraan silmiemme edessä hotellihuoneemme terassilta.
Erikoisvalmisteisilla busseilla kipusimme sinne neulansilmäkurveja nuollen. Jonottaessamme kivisen holvikäytävän uumenissa hissiä ylös talolle ja siellä kierrellessä ei voinut olla miettimättä millaisin ajatuksin sinne on tultu ja millaisia ajatuksia siellä onkaan mietitty toisen maailmansodan aikana.
Kuinka monen menneen, olevan ja tulevan diktaattorin kesäasunnolla vielä ihmiset kulkevat tällaisissa mietteissä?
Sodanaikaisissa kuvissa Kehlsteinhausissa hymyillään ja kuljetaan vieraiden kanssa vuoren rinteiden poluilla kuin ketkä tahansa kesälomailijat.
Kuinka monen elämän päätös siellä sinetöitiin – niin omien ja vieraiden armeijojen sotilaiden kuin siviilienkin. Lasten, nuorten, naisten, miesten, vanhusten.
Kuinka moni diktaattori vielä päättää kokonaisten kansojen kohtaloista ja mitä me muut juuri silloin teimme?
Tapahtunut täytyy kohdata ja hyväksyä, sanoi meille Berthesgadenin pormestari Franz Rasp kun vierailimme paikallisella raatihuoneella.
Ikäviä, kamalia, hirveitä asioita on tapahtunut. Ei niitä voi kieltää.
Viisaita päätöksiä pystyy tekemään vasta, kun ensin tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat. Berthesgadenissa oli joitakin vuosia sitten muutettu tarkoituksella ajattelutapaa esimerkiksi kaupungin kehittämisen suhteen.
– Emme ajattele muutaman turistin näkökulmasta asioita, vaan asukkaiden näkökulmasta. Jos he käyttävät palveluita, ne ovat tarpeeksi laadukkaita viehättääkseen myös muita.
Kaupungin työntekijöistä osa on meillekin tutuissa töissä – esimerkiksi kaikkiaan 200 työntekijästä 55 työskentelee päiväkodeissa, mutta palkkalistoilla on myös kolme vuoristopelastajaa ja kaupungin kalustoon kuuluu peräti 12 raskasta lumiauraa.
Kaupunkilaiset haluavat, että jokainen alueen talo on joka aamu kahdeksaan mennessä tavoitettavissa, joten aurauksen täytyy toimia rankankin lumisateen päivinä ja auta armias, jos näin ei käy.
– Joku sanoo sitä katastrofiksi, joku talveksi, hän virnistää.
Turismi tuo 24 prosenttia alueen tuloista, mutta sen ei haluta kasvavan hinnalla millä hyvänsä, vaan se halutaan pitää laadukkaana.
– Ja se tarvitsee hyviä työntekijöitä.
Niinpä huomiota on kiinnitetty asuntotilanteeseen.
– Seuraavien viiden–kymmenen vuoden aikana jää paljon ihmisiä eläkkeelle. He jäävät pois töistä, mutta asuntoja ei vapaudu muille.
Jotta uusia ihmisiä saadaan alueelle, pitää olla asuntoja. Maahanmuuttajat ovat hänen mukaansa heille tervetulleita, mutta vain jos he haluavat integroitua.
Totesimme vaaleilla valitulle pormestarille, että kaupungilla on kovin siistiä ja kysyimme myös nuorten tilanteesta.
– Ongelmia ei ole, jos tuntee nuoret, hän totesi.
Kun patikoimme alueen luonnonpuiston leveillä poluilla Saksasta Itävaltaan Alppien solissa, tuli selväksi, että ajat ja ajatukset ovat muuttuneet.
Oppaanamme ollut paikallisen metsäviranomaisen biologi Lukas Diehl iloitsi siitä, miten alueelle on saatu sitkeällä työllä palautettua maakotka pesimään. Myös partakorppikotkia on jälleen alueella ja suden paluustakin on jo merkkejä.
Kotkat metsästettiin aikoinaan sukupuuttoon, koska niihin liittyi ikäviä uskomuksia ja niiden ajateltiin olevan vaaraksi karjataloudelle.
Lukas Diehl tähdensi, että ihmisen pitää löytää keinoja elää rinnakkain niin kotkien kuin vaikkapa susienkin kanssa.
Tasapaino on avainsana ja meidän ihmisten pitää ymmärtää, mihin kaikkeen ja miten toimintamme vaikuttaa.
MTV3:n uutisista tuttu kanavan Euroopan kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola ja hänen vaimonsa Marke Piuhola pitävät majataloa Berthesgadenissa, jossa myös vierailimme.
Samalla viikolla MTV:n katsojat Suomessa saivat nähdä Heikki Piuholan, innokkaan vuorikiipeilijän raportin Alppien jäätiköiltä.
– Meidän sukupolvemme aikana Alpeilta katoavat viimeisetkin jäätiköt, se on kiistaton tosiasia, jota itsekin todistan joka vuosi täällä Alppien pohjoisrinteillä, hän toteaa jutussa.
Ilmasto on muuttunut, ja vaikka talvisin lunta saattaa tulla edelleen parikin metriä, jäätiköiden sulamisvauhti ja lumivyöryriski on kasvanut ja vuortenrinteiden rapautuminen saa aikaan yhä enemmän vaarallisia kivivyöryjä.
Heikki Piuhola kuitenkin muistutti, että vaikka esimerkiksi jäätiköt katoavat, se ei ole syy jättää ilmastotoimia tekemättä. Ei hänkään aio jättää.
Päiväreissu Itävallan puolelle Salzburgiin jää mieleen kuin muutaman vuoden takainen vierailu Kiovaan ja Ukrainan kriisin mediakeskukseen (LL 5.3. ja LL 20.9.2018).
Salzburger Nachricten -lehden päivystävä päätoimittaja Julia Herrnböckin kanssa keskustelimme vastuullisen median tulevaisuudesta – vaikea on päättää, onko se surullista vai lohdullista, että ongelmat ja pohdinnan aiheet ovat samat isossa ja pienessä lehdessä ja sekä Itävallassa että Suomessa.
Lehdessä on viime aikoina tehty isoja tutkivan journalismin juttuja siitä, mitä ja ketä on internetissä levitettävien, esimerkiksi koronakriittisten materiaalien takana ja mihin valetiedon vyöryllä, asiantuntijoiden trollauksella ja eräänlaisen epäsovun ja epäilyksen lietsomisella tähdätään.
Samoin jutuissa on jäljitetty sitä, miten ja mistä yleiseen keskusteluun ja sen aiheisiin vaikuttaneet tahot ovat saaneet yhtäkkiä rahaa ja miten esimerkiksi päätökset siirtyä venäläisen kaasun ”vangiksi” oikein tehtiin.
Naamioita riisutaan vielä paljon.