Onnelat remontoivat juhlapaikan navetan ylisille – pariskunta osti vanhan maatilan rakennukset

0
Riina ja Hannu Onnela vakuuttavat, etteivät he ole vielä kertaakaan riidelleet, vaikka kiirettä on pitänyt ja päivät ovat venyneet pitkiksi. Vanhan navetan vintin esiintymislava on rakennettu aiv-rehutornin päälle.

LOIMAA/VILVAINEN Siinä missä toisen silmä näkee jopa lannistavalta tuntuvan määrän työtä, Hannu ja Riina Onnela tunnistivat vision, jota ryhtyivät toteuttamaan.
Puolisentoista vuotta sitten pariskunta osti Vilvaisista vanhan maatilan rakennukset, joihin sisältyy päätalon lisäksi tiili- ja hirsinavetat, yhdistetty leivintupa ja sauna sekä aitta. Niitä kaikkia voi luonnehtia vähintään vanhoiksi.
– Päärakennus on vuodelta 1888. Tämä oli aikoinaan Yli-Markulan tila, Riina tietää ja sanoo tien varressa sijaitsevan aitan olevan peräisin 1700-luvulta.
Mistään hetken mielijohteesta ei ollut kyse, sillä puusepäksi ja muinaistekniikan artesaaniksi kouluttautunut Riina oli haaveillut koko ikänsä tällaisesta kokonaisuudesta ja Hannukin oli katsellut kyseisiä rakennuksia sillä silmällä pitkälle toistakymmentä vuotta.
Työmäärä syntyy siitä, että jokaista rakennusta on pakko remontoida, jos niitä aikoo hyödyntää Onneloiden suunnittelemalla tavalla. Se työ on kuitenkin jo hyvällä alulla.

Juhlapaikka on remontoitu vanhan navetan yläkertaan. Pihalla on riittänyt raivaustöitä ja vanhan maatilan noin 7000 neliön hiekkapihalle on tuotu pari miljoonaa kiloa mursketta.

Vuodelta 1928 peräisin olevan tiilinavetan noin 600 neliön suuruinen vintti on kunnostettu juhlapaikaksi, joka on nimetty Patruunanmäeksi.
– Tämä oli aikoinaan moderni 50 lehmän navetta, jonka toisessa päässä oli sikala. Näkee, että tämä on tehty isolla rahalla, Riina ihailee ja havainnollistaa, kuinka navetassa oli esimerkiksi sähköllä toimiva vesipumppu ja juoma-automaatit.
Vanha navetan ylinen eli nykyinen juhlapaikka vihittiin käyttöön elokuun jälkipuoliskolla samalla, kun siellä vietettiin Onneloiden häitä. Jatkossa tila on tarkoitus antaa vuokralle juhla- ja tapahtumapaikaksi.
– Tämän kokoluokan juhlatiloja ei ole paljoa, Riina perustelee ideaa noin 250 hengen juhlapaikasta.
Navetan siivoustyöt alkoivat vuosi sitten kesällä ja varsinainen remontti tänä keväänä, toukokuussa. Kiirettä piti, jotta vintti saatiin kuntoon hääseremonioihin mennessä.
– Se oli maailman huonoin ajatus, Hannua naurattaa nyt jo jälkeenpäin.
Esimerkiksi vanhaa pahnaa oli joka puolella, ja navetan alakerran lattialle vuosikymmenten saatossa kertynyt lanta jouduttiin hajottamaan ja sen jälkeen imemään suurtehoimurilla. Kottikärryillä ja lapiolla työ olisi ollut toivotonta.
Remontin myötä on uusittu muun muassa vintin lattialankut (pattinkia kului 3,5 kilometrin edestä ja 5 000 ruuvin verran), rakennettu viemäröintiä ja vessa, tuotu puhdas vesi sisälle, uusittu päätyjen ulkopanelointi ja kunnostettu etenkin rakennuksen eteläpäätyä.
Juhlapaikka ei ole vielä kokonaan valmis, sillä alakertaan varsinaisen navetan ja sikalan puolelle heidän on tarkoitus remontoida 2–5 vuoden kuluessa lämmintä juhlatilaa noin 400 neliötä ympärivuotiseen käyttöön. Yläkerran eristämätöntä vinttitilaa voi nimittäin hyödyntää ainoastaan kesällä.

Häitä varten juhlatilaan eriytettiin oma tila buduaarille, jossa Riina Onnela ja muut naiset saattoivat tälläytyä.

Päärakennuksessa aletaan sisäpintojen, ulkovuoren ja piippujen purkutöiden jälkeen olla siinä pisteessä, että pikku hiljaa päästään rakentamaan kunnolla uutta. Seuraavana isona työnä odottaa rakennuksen ulkovuoraus.
Sillä aikaa kun konehuoltoalan yrittäjänä toimivan Hannun vapaa-aika ja illat ovat kuluneet purku- ja remonttihommissa, Riina on keskittynyt päätalon ikkunoiden entisöimiseen.
– Niitä on sellaiset 160 pokaa.
Pariskunnan on tarkoitus muuttaa päärakennukseen asumaan puolentoista vuoden kuluttua. Hannu aikoo viettää siellä 50-vuotisjuhlansa, joten aikataulujen voi luonnehtia painavan jälleen päälle.
Jotta työ ei heti loppuisi, pihalta löytyy myös vanha hirsinavetta, jonne on tarkoitus saneerata tilat Riinan puusepän töitä varten ja säilytystilaa Hannun seitsemälle vanhalle Amerikan autolle. Siihen urakkaan pariskunta ryhtyy, kun päätalo on saatu valmiiksi.

Tarvittavien purkutöiden jälkeen noin 300 neliön kokoisesta päärakennuksesta on jäljellä alkuperäinen katto ja hirsirakenteet. Jalkarännejä ja alapohjalankkuja on jo uusittu.

Näin iso remontoiminen herättää tietenkin kysymyksiä siitä, kuinka paljon siihen saa uppoamaan rahaa.
Onnelat pyrkivät pitämään kustannukset kurissa tekemällä mahdollisimman pitkälle itse. Hannu seuraa myös aktiivisesti markkinoita, jolloin materiaalit saadaan mahdollisimman huokealla hinnalla.
Säästäväisyyteen pyritään myös rakennusratkaisuissa, ja esimerkiksi päärakennukseen tehdään puupellettikäyttöinen vesikeskuslämmitys.
– Mietimme maalämpöäkin, mutta se olisi maksanut 80 000 euroa.
Jos työ on käynyt kukkarolle, samoin on käynyt isännän painolle, josta on pudonnut 46 kiloa parin vuoden aikana.

Pihapiirissä sijaitseva vanha leivintupa ja sauna entisöidään aikanaan saunaksi.
Päärakennuksen kolme kaakeliuunia olivat painuneet aikojen saatossa niin, ettei tuhkaluukkuja saanut auki. Uuneja on tunkattu lähes 20 senttiä ylöspäin, kuten viereisestä ovenkarmista näkee.
Päärakennuksessa on valettu pohja hellaa ja leivinuunia varten. Muihin huoneisiin on tuotu jo uudet alapohjalankut, joiden päälle asennetaan aikanaan eristeet ja lattia.