Pajapuiston kerrostalo häviää syksyn aikana

0
Kaivinkoneenkuljettaja Tuomas Aaltonen alkoi poistaa Loimijoentien varressa sijaitsevan Pajapuiston tiilivuorausta maanantaina.

LOIMAA/ALASTARO Vuonna 1974 rakennettu Pajapuiston vuokrakerrostalo katoaa hiljalleen Alastaron taajamasta, sillä kerrostalon varsinainen koneellinen purkaminen käynnistyi maanantaina. Sitä ennen työmaata oli valmisteltu muun muassa purkamalla asbestia ja irtaimistoa.
Purku-urakan suorittaa Karri Räikkä oy, jonka edustaja Pasi Musku luonnehtii Pajapuistoa keskikokoiseksi työmaaksi ja kerrostaloa varsin selkeäksi 1970-luvun kohteeksi.
– Tässä ei ole esimerkiksi mitään lisäosia, hän sanoo ja kertoo, ettei ennen koneellisen massiivipurun alkamista kohteessa ollut ilmennyt mitään yllättävää.
Purkua valmistaviin töihin osallistui muiden muassa toistakymmentä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvaa henkilöä. Loimaan kaupungin työtoiminnan ohjaaja Kari Leppäjoki kertoo työtoiminnan porukan ohjaaja Niko Tanhuanpään johdolla irrottaneen ovia ja ikkunoita, jotka osoitetaan uusiokäyttöön sekä kaupungin että yksityisten hyödynnettäviksi. He ovat siirtäneet myös kerrostalon piharakenteita, kuten jäte- ja grillikatoksen, käytettäviksi muualla Alastarolla.
Kaupungin vuokra-asuntoja hallinnoivan Loimaan vuokra-asunnot oy:n toimitusjohtaja Hanna Rannanperä pitää työllisyyspalveluiden osallistumista purkuprojektiin hyvänä esimerkkinä vuokra-asuntoyhtiön ja kaupungin välisestä aiempaa tiiviimmästä yhteistyöstä.
– Olen tosi tyytyväinen siihen, että he purkivat Pajapuistossa yhtä sun toista kaupungin tarpeisiin sopivaa kiintokalustetta ja palo-ovea. Se on pieni asia suuressa kuvassa, mutta säästää veronmaksajien rahoja sekin.

Urakka-aika kestää marraskuun loppuun saakka. Purkamisen päätteeksi alue maisemoidaan.

Kaupungin omistamassa vuokrakerrostalossa oli 23 huoneistoa. Kerrostaloa oli remontoitu vuosituhannen alun tietämissä.
Rannanperä perustelee Pajapuiston purkamista sillä, että kerrostalo oli vajaakäytöllä ja se tuotti taloudellista tappiota vuokra-asuntoyhtiölle noin 50 000 euroa joka vuosi.
– Se söi Alastaron alueen rahoja, hän huomauttaa ja sanoo, että jatkossa yhtiö pystyy paremmin keskittymään jäljelle jäävien vuokrakohteiden korjauksiin.
Tällä hetkellä kaupungin vuokra-asuntojen täyttöaste on sata prosenttia Alastarolla, eli kaikki asunnot ovat käytössä. Rannanperän mukaan tilanne ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Alastarolle tarvittaisiin enempää kaupungin vuokra-asuntoja.

Pajapuiston asukkaat muuttivat kerrostalosta pois toukokuun loppuun mennessä, ja heille löydettiin uusi asunto Alastarolta.

Vuokra-asuntoyhtiö kilpailutti Pajapuiston purkamisen, ja Rannanperä kertoo purkamisen maksavan kokonaisuudessaan noin 100 000 euroa. Kilpailutus poiki seitsemän tarjousta, ja valintaperusteena oli kokonaistaloudellisesti edullisin hinta.
Rannanperä on myönteisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon tarjouksia saatiin sisälle. Hän sanoo vuokra-asuntoyhtiön arvioineen aiemmin keväällä purkumenot noin 20 000 euroa suuremmiksi.
Suurimman osan purkukuluista maksaa valtio, sillä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on myöntänyt Pajapuiston purkamiseen avustusta. Rannanperä kertoo Aran purkuavustuksen olevan maksimissaan 90 prosenttia kustannuksista.
Kokonaisuudessaan Pajapuiston purkuhanke maksaa Loimaan kaupungille noin 220 000 euroa. Isoimmat kustannukset kaupungille on koitunut Pajapuiston jäljelle jääneestä aravalainasta, joskin Valtiokonttori on antanut purkuakordillaan suurimman osan kyseisestä valtion korjauslainasta anteeksi.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän