Vaaraton mutta kiusallinen enterovirus jyllää päiväkodeissa

0
Enterovirus saattaa aiheuttaa kivuliaita rakkuloita. Myös iho voi kesiä ja kynnet irtoilla, mutta muuten tauti on vaaraton. KUVA: Paula Ahola

LOIMAAN SEUTU Viimeisen kuukauden aikana Loimaan seudun päiväkodeissa on tavattu runsaasti enterovirusta. Loimaan kaupungin avoterveydenhuollon osastonhoitaja Miia Laaksovirta sanoo, että osassa se on jo laantumaan päin, kun toisissa virus kiertää parhaillaan.

Kyseessä on nimenomaan lasten virustauti, joka kestää yleensä alle viikon ja paranee itsestään. Enteroviruksen itämisaika on kolmesta seitsemään vuorokautta, ja ensimmäiseksi nousee kuume, jonka jälkeen tulevat rakkulat suuhun, käsiin ja jalkoihin sekä vaippaikäisillä vaippa-alueelle.

Kun ollaan rakkulavaiheessa, silloin virus ei enää juuri tartu, Laaksovirta toteaa.

Oireet voivat olla hänen mukaansa hyvinkin rajun näköisiä, sillä jaloista ja käsistä saattaa lähteä ihon lisäksi kynnet.

Siitä ei kannata pelästyä, sillä tauti ei ole yleensä vaarallinen, Laaksovirta kuitenkin painottaa.

Jos rakkulat ovat suussa kovin kipeitä, lapselle voi antaa kylmää syötävää kuten jugurttia, jäätelöä tai kylmiä juomia. Oloa helpottamaan voi antaa myös tulehduskipulääkkeitä.

Tehokkain torjuntakeino enterovirusta vastaan on Miia Laaksovirran mukaan hyvä käsihygienia. Lapsen voi viedä päivähoitoon tai laittaa kouluun, kun välissä on yksi kuumeeton päivä ja vointi hyvä.

Rakkuloiden takia ei sen sijaan tarvitse jäädä pois.

TERVEYSASEMAN kiirevastaanotolla enteroviruspotilaita on käynyt jonkin verran.

Vaikeimmin oirehtivat ovat käyneet vastaanotolla, mutta monelle on annettu ohjeita puhelimitsekin, ylilääkäri Kirsi Jokinen kertoo.

Hänen mukaansa osalla potilaista iho on kesinyt käsissä ja jaloissa kovasti, mutta hengitysvaikeuksia ei ole esiintynyt.

Vastaava työterveyslääkäri Aki Äijälä Terveystalo Loimaasta kertoo heillä puolestaan käyneen elokuussa joitakin yksittäisiä enteroviruksen aiheuttamasta ihottumasta kärsineitä potilaita.

Asiointimäärä on ollut hieman korkeampi kuin aiempina kuukausina, mutta samaa tasoa kuin vuoden 2021 elokuussa.