KIRJOITTAJAVIERAS Kuusi viikkoa

0
KUVA LL Arkisto

Kasvoni on melkeinpä joka lehdessä. Niin missä, kysyy moni. Siellä ”apinaloorassa”, miten me lehdessä kutsumme yhteystietolaatikkoa.

Olen monelle tuttu, olenhan työssäni ollut yli 30 vuotta. Seuraava toteamus monilta on, että olet siis toimittaja. No juu en ole, totean.

Enpä ole juttuja kirjoitellut, joten ajattelin, että olisiko nyt minun vuoroni. Ja heti pyydän anteeksi, ettei teksti ole lennokasta ja sujuvaa.

Olen 57-vuotias ja lähdin opiskelemaan.

25 vuotta sitten mietin ystäväni kanssa, että lähdetäänkö lukemaan lähihoitajaksi, joten on tämä mielessäni joskus ennenkin käynyt. Ystäväni lähti ja ehti olla ennen kuolemaansa usean vuoden töissä.

Lehdessä oli ilmoitus mahdollisuudesta opiskella iltaopiskeluna lähihoitajaksi. Hakeuduin ja pääsin ryhmään haastattelun jälkeen.

Opiskelut alkoivat keväällä ja meitä on neljä aikuisopiskelijaa. Koulua on työpäivän päätteeksi kahtena iltana viikossa. Ensimmäisen puolen vuoden jälkeen opiskelimme kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan työn arvoja, ammattietikkaa, tietosuojan ja salassapidon periaatteita sekä asiakkaan perus- ja ihmisoikeuksia. Osallisuutta, hyvinvointia, voimaantumista, monimuotoisuutta.

Täytyy myöntää, että on rankkaa. Jo kahdesti olen opettajalle ilmoittanut, että taidan lopettaa. Niin nopealla tahdilla edetään ja itse pitää netin kautta tehdä eri kursseja.

Tähän ikään pitäisi olla itsestään selvää moni asia, mutta kyllä oli vaikeata ihan oman itsensä pohdinta. Minkälainen minä olen? Sosiaalinen, fyysinen- emotionaalinen suoritus minäkuva.

Työharjoittelussa olen ollut kuusi viikkoa muistisairaitten vanhusten parissa. Ekan päivän jälkeen lonkat huusi hoosiannaa ja buranan voimalla mentiin seuraava päivä.

Miten voikin jalat kipeytyä näin paljon, vaikka juoksen lenkkiä ja käyn salilla. Olin aivan poikki.

Pari päivää meni ihmetellessä, mitä tehdään, ja kuka on ketä? Voinko tehdä näin, kyselenkö liikaa?

Opiskeluun kuuluu havainnoida asukasta, kirjata ylös joka päivältä mitä uutta olen oppinut ja miten voin työssäni soveltaa opittuja taitoja sekä järjestää ohjattua toimintaa. On laulettu, pelattu korttia, väritelty, käyty ulkona ihastelemassa viimeisiä aurinkoisia päiviä.

Harjoittelujakso on nyt ohi. Voin vaan sanoa, että kiitos. Kiitos Kati ja Marjut. Ette ihmetelleet tätä vanhaa muidua, vaan olette neuvonneet ja ohjanneet aivan kaikessa.

Tämä harjoittelujakso on saanut miettimään jo ihan omaakin vanhenemista. Kukahan minua pesee… Minä haluan kyllä suihkun ainakin kerran päivässä. Alan säästämään suihkurahaa, jotta se toteutuisi.

Kiitos Sisko, meillä oli mukavia korttihetkiä. Oli ihana katsoa hymyäsi, kun veit minua Maijassa kuusnolla.

Olen saanut kiitosta tiimari Johannalta ja se on saanut uskomaan, että selviydyn ja minusta tulee lähihoitaja ennen kuin täytän 60 vuotta.

Jos nyt pitäisi valita elämänibiisi… Olisikohan se “Me selvittiin”.

Hyvää syksyä!

T. Ekku

Kirjoittaja on Loimaan Lehden asiakaspalvelussa työskentelevä ja työn ohessa lähihoitajaksi opiskeleva

Eija Kärkäs

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän