TEATTERI Päällimmäiseksi jää musiikki

0
Viljo Marttilan elämästä kertova musiikkinäytelmä sai ensi-iltansa viikonloppuna. Eino Knuutila näyttelee varttunutta Viljoa Haaran kyläteatterissa. Taustalla viulisti Kati Korkeaoja.

Puutarhurin valssi, musiikkinäytelmä Viljo Marttilan elämästä ja sävellyksistä. Haaran kyläteatteri. Käsikirjoitus Mekku Mutala ja Elsa Hietala. Ohjaus Mekku Mutala. Musiikin ohjaus ja sovitus Sari Jokela.

Tunnustan, että en ole elämäkertojen tai elämäkertanäytelmien varsinainen fani. Haaralle mennessä toivoin parasta ja pettyä ei tarvinnut.

Napakka käsikirjoitus ei sortunut selostamaan tunnustetun musiikkimiehen Viljo Marttilan ja hänen vaimonsa elämän joka päivää, eikä näytelmää oltu sullottu täyteen puhetta ja tapahtumien tai Viljo Marttilan mielenliikkeiden selittämistä.

Pariskunnan elämä tuodaan näyttämölle ikään kuin tuokiokuvina. Näin teatterikokemuksesta jäi päällimmäiseksi nimenomaan musiikki, joka kyläteatterin muusikoiden käsissä soi ja vieläpä voimallisesti. Tahtia taidettiin lyödä katsomossa lähes joka tuolilla ja ihan kelpoisesti yleisö osallistui yhteislauluna Loimaan jenkkaankin kun pyydettiin.

Kun musiikkia vielä kuvitettiin välillä oikein kekseliäästi esimerkiksi ”punaisilla lumpeilla”, ei näytelmästä tullut kuitenkaan pelkkää konserttia.

Näytelmästä jää mielikuva, että vaikka sävellyksillä oli aivan muut sanoittajat, kappaleiden sanat hyvin paljon kuvastivat myös juuri säveltäjänsä ajatusmaailmaa. Luonto, kukat ja muut kasvit, rakkaus ja sen löytäminen, juuret ja kotiseutu sekä musiikista ja muustakin luomisesta saatu ilo taisivat olla hänen elämässään rakkainta sisältöä.

Näytelmä ei näytä sävellystyötä tai Viljo Marttilan myös harrastamaa piirtämistä ja maalaamista tai puutarhan luomista puurtamisena tai tuskallisena luomisprosessina vaan ahkeruudella syntyvinä teoksina. Toki hän näytelmässä muistuttaa puutarhaa ihailemaan tulleille, että oppirahat on kyllä maksettu, kun kaikki kasvit eivät olleet menestyneet toivotusti.

Lintu visertää näytelmässä useaan kertaan ja siihen Viljo Marttilan sävellystyötä ja muuta luomista tekeekin mieli verrata – kuulostaa kuin hän ei voisi olla niitä tekemättä niin kuin lintukaan ei voi olla laulamatta.

Sisällä on palo tehdä, joka tuo siihen myös ilon.

Muodin maailmasta tuttua catwalkia muistuttavaa, keskelle yleisöä ulottuvaa pitkää näyttämöä hyödynnetään hienosti kohtauksissa ja teatterisalin oviaukossa oleva bändi on ansaitusti esillä.

Kun katsomo on täynnä, ei joissakin kohtauksissa kuitenkaan ihan näe kaikkea bändin edessä tai lattialla tapahtuvaa toimintaa jos istuu yläriveillä vähän taaempana.

Näytelmän tapahtumilla on monista lähteistä saatua todellisuuspohjaa. Dialogia jää välillä katsomossa miettimään: kun näytelmä ulottuu 1900-luvun alkupuolelta vuosisadan lopulle, vuorosanat kuulostavat välillä hieman nykyaikaiselta puheenparrelta.

Haaralla on nähty huimia teoksia esimerkiksi Pirkko Jaakolan kynästä. Puutarhurin valssi asettuu hienosti näiden teosten jatkumoksi ja voi luonnehtia, että Haaralla nähdään aina jotain sellaista, mitä ei muualta saa.

Jälleen on näyttämöllä mukana myös paljon uusia harrastajia.

Kyllä täällä osataan.

Kati Uusitalo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän