Palomies kirjoitti lehden yleisönosastoon. Hän kertoi haluavansa nähdä sen pelastajan, joka vielä seitsemänkymppisenä on mukana ykköslähdössä. Tai missään lähdössä.
Hoitaja purki mieltään lehtijutussa. Hän on vielä nuori, mutta ei silti usko jaksavansa tehdä loputtomiin kolmen tunnin töitä kahdessa tunnissa. Neljääkymmentäviittä vuotta. Eläkeikiä on nostettu reippaasti. 70 on uusi 65. Tai 63.
Samaan aikaan ei ole harvinaista perustella elämäntapa- ja liikuntaohjeita näin: meidän tulee pitää huolta itsestämme, että jaksamme eläkeikään asti. Muutoinkin vastuuta jaksamisesta sysätään yksilölle. Kun työikäisiä ei ole tarpeeksi, on vaan pakko jaksaa.
Työurien pituus ei kuitenkaan voi olla kiinni vain siitä, käykö pappa salilla vai ei. Kyllä se on kiinni siitäkin, onko työn määrä ja kuormittavuus oikein mitoitettu.
Moni työntekijä etenee ikääntyessään vahvojen rutiinien ja ammattitaidon varassa. Se antaa ihmiselle hyvän tunteen: osaan, pystyn. Työssä myös pysytään, kun se on mielekästä ja palkitsevaa. Kun on sopiva tontti, jossa on sopivasti haastetta.
Nyt työnantajat ovat alkaneet kilpailla hyvistä työntekijöistä, kun työvoimapulasta on tullut totta. Ainoa ratkaisu, joka on määrällisesti riittävä, on työperäinen maahanmuutto. Samaan aikaan ollaan tilanteessa, jossa kotimainen työvoima liikehtii monella alalla työn ehtojen mukaan. Koska voi. Yhtälö on todella mielenkiintoinen. AS