KIRJOITTAJAVIERAS Mitä jäi tekemättä?

0
Kuvituskuva: LL arkisto

”Päiväni ovat numeroidut”, sanoi kirjailija Kari Hotakainen, kun hän jäi pois Pitääkö olla huolissaan televisio-ohjelmasta. Hän haluaa keskittyä itselleen tärkeisiin asioihin ilman aikatauluja. Olikohan kirjailija tutkinut Ylen sivuilta kuolinpäivänsä?

Kari Hotakaisella on tilastollisesti elinaikaa jäljellä yli kahdeksantoista vuotta, minulla kymmenkunta vuotta. Kirjailija ei ole vanhus, minä olen. Tämä tieto osui silmiini sattumalta. Vuonna 2018 on tehty suomalainen ikägallup, jonka tulokset voidaan tiivistää kahteen seikkaan: Vanhuus alkaa 74-vuotiaana ja paras nimike vanhoille ihmisille on ikäihminen ( www.vtkl.fi/ ). Tuumin, mitä jäi tekemättä.

Olen harrastanut mietiskelevää kävelyä opiskeluajoista lähtien.

2000-luvun alussa innostuin tutkimaan Santiago de Compostelan- pyhiinvaellusreittiä. Luin matkakirjoja, katsoin televisio-ohjelmia, kyselin. En uskaltanut lähteä.

Korona-aikana ei ollut juuri menoja ja aloin merkitä kilometrejä ylös. Nyt olen kävellyt suunnitellusta lähtöpaikastani Le Puysta Santiago de Compostelaan ja Le Puyhin takaisin kerran ja olen uudelleen matkalla Santiago de Compostelaan. Espanjan maisemat ja kirkot jäivät näkemättä.

Olen opetellut kirjoittamaan kursseilla ja laatimalla erilaisia tekstejä. Yhdessä kirjoittajaystävien kanssa on hauska pohtia ja muokata kyhäelmiä. Pöytälaatikossa lepää kolme käsikirjoitusta: lyhytproosakokoelma, runokokoelma ja kuunnelma. Käsikirjoituksista hyväksytään julkaistavaksi ehkä prosentti. Ei ihme, että vastauskirjeet ovat olleet tyyliä: ”–mutta valitettavasti sillä ei ole käyttöä ohjelmistossamme”, ”–eikä sellaisenaan sovi kustantamon tämänhetkiseen ohjemaan”.

Käsikirjoitukset eivät polttele enää – pöytälaatikossa lepäävät.

Valmistuin vuonna 1974. Suljin korkeakoulun oven ja ajattelin: tätä en enää avaa. Toisin kävi. Vuosituhannen vaihteessa pääsin jatko-opintoihin ja aioin suorittaa lisensiaatintutkinnon. Opiskelu oli mielenkiintoista ja opinnoista oli hyötyä työssäni. Teoriat ja tutkimussuunnitelma oli tehtynä vuonna 2003. Elämäntilanne muuttui, ja opiskelu jäi.

Eläkkeelle jäätyäni varasin professorin vastaanottoajan tutkimuksen jatkamista varten. Nuori professori oli edessäni pulassa. Hän kiemurteli ja kiemurteli, sai lopulta sanotuksi, ettei heillä ole ohjaajaa tällaiseen tutkimukseen. Lisensiaatintutkinto jäi suorittamatta. Nyt tuo tilanne naurattaa, silloin ei.

Paljon jäi tekemättä. Tänään harmittaa vain se, etten koskaan opetellut soittamaan pianoa. Yritin muutamia kertoja, se oli vaativaa. Ehkä voisin käyttää numeroituja päiviä pianonsoiton opiskeluun.

Päivi Nummela

eläkkeellä oleva kauppaopettaja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän