Kaverukset Joonatan Värjönen, Elmeri Tuominen ja Kaapo Heinonen muodostavat kirvesmiesten joukkueen. Peruskoulun jälkeen he kaikki aikovat opiskelemaan ammattikouluun. Kaapoa kiinnostavat rakennushommat, Elmeriä logistiikka-ala ja Joonatania liiketoiminta.

LOIMAA Novidan ammattiopiston Myllykylän toimipisteessä järjestetään Varsinais-Suomen Taitaja 9-aluekilpailu tulevana torstaina.

Paikalle saapuu 36 joukkuetta yläkouluista eri puolilta maakuntaa. Eniten kilpailijoita saapuu Salosta 11 joukkueen verran, Turusta ja Raisiosta molemmista tulee kahdeksan joukkuetta.

Loimaata aluekilpailussa edustaa Puistokadun koulun joukkue, joka on nimetty kirvesmiehiksi. Kirvesmiesten kolmihenkiseen joukkueeseen kuuluvat yhdeksäsluokkalaiset Kaapo Heinonen , Elmeri Tuominen ja Joonatan Värjönen .

Aluekilpailuun odotetaan kaikkiaan hieman yli sataa yläkoululaista. Tämän lisäksi paikalla ovat kilpailijoiden saattojoukot sekä kilpailujärjestäjän Novidan henkilökuntaa ja opiskelijoita eli yhteensä noin 200 ihmistä. Yleisöä paikalle ei enää mahdu.

Taitajassa on kyse yläkoululaisille suunnatusta leikkimielisestä kädentaitokilpailusta, joka etenee paikallis- ja aluekilpailuiden kautta valtakunnalliseen finaaliin saakka.

Puistokadun koulun joukkue ylsi maakunnalliseen aluekilpailuun sen voitettua Novidan Loimaan seudun paikalliskilpailun, josta eteni jatkoon kolme parasta joukkuetta. Loimaan seudulta nähdään aluekilpailussa Puistonkadun koulun joukkueen lisäksi Riihikosken yhtenäiskoulun ja Yläneen yhtenäiskoulun joukkueet.

TAITAJA-kilpailussa yläkoululaiset tutustuvat ammattialoihin ja tehtävissä heiltä vaaditaan monen oppiaineen osaamista.

Aluekilpailun järjestelyissä mukana olevat Novidan liiketoiminnan opettaja Kati Jalo sekä kone- ja tuotantotekniikan lehtori Jorma Mörsky eivät voi ennakkoon paljastaa, millaisia tehtäviä kisapäivä tuo tullessaan, mutta sen he voivat kertoa, että tehtävät liittyvät kaikkiin Novidan koulutusaloihin.

– Ja aiemmasta poiketen meillä vaihtuvat tehtävät joka erävaiheessa.

Aluekilpailu on tarkkaan aikataulutettu, ja se viedään läpi yhden päivän aikana. Novidassa on kokemusta aluekilpailun järjestämisestä, sillä viimeksi se on järjestetty Loimaalla vuonna 2015.

Kilpailu on jaettu neljään vaiheeseen: alku-, keräily- ja välieriin sekä finaaliin. Joka erävaiheessa on kolme tehtävää, ja tehtävän suorittamisessa ratkaisee siihen käytetty aika edellyttäen, että tehtävä on suoritettu hyväksytysti. Kilpailun edetessä putoaa joukkueita, kunnes jäljellä ovat enää kuusi finalistijoukkuetta.

Jalo ja Mörsky kertovat, että toukokuussa Espoossa järjestettävään finaaliin pääsee Varsinais-Suomesta vähintään kaksi parasta joukkuetta.

KIRVESMIESTEN joukkueen loimaalaiset Kaapo Heinonen, Elmeri Tuominen ja Joonatan Värjönen myöntävät tulevan aluekilpailun pikkuisen jo jännittävän, kun ennakkoon ei voi tietää, millaisia tehtäviä on luvassa.

Syyslomien jälkeen järjestetyissä paikalliskilpailuissa he pääsivät muiden mukana kiertämään Novidan toimipisteissä Turuntiellä, Hämeentiellä ja Myllykyläntiellä.

Tehtävärasteilla pähkäiltiin muun muassa tuotteiden hintoja, tunnistettiin terveydenhuollon työvälineitä, asetettiin maatalouden kevätmuokkauslaitteita aikajärjestykseen sen perusteella milloin niitä tarvitaan, lastattiin kuormalavoja, tunnistettiin autoon laitettavia nesteitä sekä tunnistettiin vihanneksia catering-puolella.

Paikalliskilpailusta kaverukset oppivat tehtävän menestyksekkään suorittamisen vaativan sitä, että jokainen joukkueen jäsen tietää oman tehtävänsä eli työnjako on selvä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän