KOPIT ”Mistä lapsettomille apua jouluksi?”

0
Kuvituskuva: LL arkisto

Ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa? Suomen hallitus päätti rakentaa itärajalla noin 250 kilometriä pitkän aidan, joka maksaisi lähes miljardin. Eihän asia mikään uusi olisi, sillä vain muutama vuosi sitten maa- ja metsätalousministeriö suunnitteli jo ihan samaa. Silloin suunniteltiin mahdollisen villisika-aidan rakentamista, joka sittemmin jäi rakentamatta. Asiaa mitenkään tuntematta: eikö olisi ollut reilua, että aidan rakennuskustannuksiin olisivat osallistuneet molemmat osapuolet, kun ei tiedä miten maa taas huomenna makaa?
Taisto Levo

Lapsiperheet saavat useasta eri paikasta tarvittaessa apua, kun taas lapsettomat tai esimerkiksi täysi-ikäisen lapsensa kanssa asuvat eivät saa. Näin joulun alla sen huomaa selvästi. Mistä me saisimme apua?
Köyhän Joulu

On helppoa kun puhelimiin voi laittaa soitoneston jos puhelinmyyjä ja mainosmyyjät kiusaa.

Annas kattoo riittääkö aika ja rahat kun laitetaan tiatokonneet (ict) yhteensopiviks sotealueiden kesken! Se on kallista ja aikaa vievää puuhaa toi tiatokonepuuha.

Tietämäni mukaan Loimaalla järjestetään ensi perjantaina klo 20 alkaen jonkinlainen autoralli, kokoontumisajo liittyen viime lauantaina sattuneeseen seinäänajoon, jossa oli kyse oli törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta etc. Rallin pitäisi lähteä liikkeelle Lidlin ja Tokmannin edustan laajalta pysäköintialueelta. Toivottavasti siitä ei tule entisten tapahtumien malliin melurallia!
KN