Sallila laskee sähkön hintaa vuoden alusta

0
Sallila on lähettänyt kirjeen hinnan alennuksista niille asiakkaille, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Kirjeet saapuvat asiakkaille lähipäivinä.

LOIMAAN SEUTU Paikallinen sähköyhtiö Sallila Energia laskee sähkön myyntihintaa noin 30 prosentilla ensi vuoden alusta alkaen. Alennus koskee toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia.

Käytännössä alennus tarkoittaa suurin piirtein 12 sentin alennusta kilowattitunnin hintaan. Ensi vuoden alusta esimerkiksi Sallilan myymän yleissähkön uusi hinta on 29,80 senttiä kilowattitunnilta. Kausisähkön puolella talviarkipäivän hinta on 33,10 senttiä.

Kyseisiin summiin on huomioitu arvonlisäveron väliaikainen alennus, joka astuu voimaan joulukuun alusta ja ulottuu huhtikuun loppuun ensi vuonna.

Hintojen muutokset eivät koske niitä asiakkaita, joilla on esimerkiksi kahden vuoden mittainen määräaikainen eli kiinteähintainen sopimus tai vaihtuvahintainen pörssisähkösopimus. Muutos ei koske sähkön siirtohintaakaan.

Asiakkailleen lähettämässä kirjeessä yhtiö perustelee hinnan alennuksia sillä, että Sallila on osittain onnistunut varmistamaan sähkönhankintaansa huolimatta sähkömarkkinoiden epävarmuudesta. Yhtiö kertoo haluavansa tehdä myös parhaansa helpottaakseen asiakkaidensa hankalaa tilannetta.

Sallilan liiketoimintajohtaja Raimo Prusi sanoo sähkön hinnan puhuttaneen ihmisiä paljon ja moni on tuonut esiin taloudellisen pärjäämisensä. Hinnoittelussa yhtiö pyrkii huomioimaan paitsi oman taloutensa myös asiakaskunnan.

Kirjeessä yhtiö havainnollistaa tulevan alennuksen tarkoittavan tyypilliselle 2 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavalle kerrostalokuluttajalle noin 21 euron säästöä kuukaudessa. Kotitaloudessa, jossa ei ole sähkölämmitystä ja jossa vuotuinen kulutus on 5 000 kilowattitunnin luokkaa, alennuksen suuruus on noin 51 euroa kuussa.

Päätös hinnan alennuksesta tehtiin Sallilassa viime viikolla ennen kuin oli tietoa siitä, että Olkiluoto 3 -ydinvoimalan säännöllinen sähkön tuotanto viivästyy jälleen, näillä näkymin tammikuun lopulle. Ydinvoimalasta on odotettu helpotusta sähkön hintaan ja riittävyyteen.

– Sain tiedon viivästymisestä maanantaina tällä viikolla, Prusi kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, ettei Sallila ole voinut tähänkään saakka perustaa hinnoittelupäätöksiään Olkiluodon valmistumisen varaan, mikä tosin hankaloittaa olennaisesti yhtiön varautumista ja suunnittelua tulevan talven varalle.

Sallila ostaa asiakkailleen myymästään sähköstä yli 90 prosenttia sähkömarkkinoilta. Yhtiön oma tuotanto perustuu Loimijoen vesivoimaloihin ja osakkuuksiin osuustuotantolaitoksissa, joihin kuuluu muun muassa tuulivoimaloita. Lisäksi Sallilalla on kahden megawatin osuus uudesta Olkiluoto 3 -ydinvoimalasta.

Enemmistöllä Sallilan asiakkaista on kiinteähintainen eli määräaikainen sähkösopimus. Yhtiön myymästä energiasta toistaiseksi voimassa olevien sopimusten osuus on noin 15 prosenttia, mutta Prusi korostaa kappalemääräisesti niiden osuuden olevan suurempi.

Prusi kertoo, että vaihtuvahintaisten pörssisähkösopimusten osuus on kasvussa.

 

Sallila: Hintoja ei lasketa energiaviranomaisen pelossa

LOIMAA Ennen hinnan alennuksia Sallila Energia korotti toistaiseksi voimassa olevien sähkön myyntisopimusten hintaa viimeksi marraskuun alussa.

Kyse oli tuolloin tuntuvista korotuksista, sillä yhtiö yli kaksinkertaisti toistaiseksi voimassa olevien myyntituotteidensa hinnat. Esimerkiksi talviarkipäivän arvonlisäverollinen hinta (24 %) on nyt 46,67 ja yleisenergian 42,26 senttiä kilowattitunnilta.

Sallilan liiketoimintajohtaja Raimo Prusi kertoo yhtiön saaneen kyseisen korotuksen jälkeen kielteistä palautetta. Hänen mukaansa tässäkin kritiikissä pitää muistaa kuitenkin se, että Sallilan toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinnat olivat sitä ennen markkinahintoja edullisemmat.

Kuluttajat eivät voineet tietää sitä, kuinka pitkäkestoisia korotukset tulevat olemaan.

– Moni pelästyi hintaa, Prusi sanoo ja toteaa, että nyt kyseiset hinnat ovat jäämässä ainoastaan kahden kuukauden mittaiseksi jaksoksi.

Jotkut sähköyhtiöt ovat tarjonneet edullisempia sähkösopimuksia oman jakelualueensa asiakkaille, mutta Sallila ei ole lähtenyt tälle tielle. Tämä on voinut herättää ärtymystä etenkin niissä yhtiön pitkäaikaisissa asiakkaissa, joihin on iskenyt toistaiseksi voimassa olevien hintojen korotukset.

Prusi sanoo yhtiön haluavan pitää kiinni vanhoista asiakkaista. Hänen mukaansa tämä näkyy muun muassa siten, ettei Sallila tee tällä hetkellä jakeluverkkonsa ulkopuolelle muuta kuin pörssisähkösopimuksia.

Lisäksi hän pitää todennäköisenä, että toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hinnat tulevat entisestään laskemaan tulevan kevään kuluessa.

Muun muassa Yle (22.11.) on uutisoinut siitä, kuinka sähkömarkkinoita valvovaan Energiavirastoon on jätetty tutkintapyyntöjä, joissa pyydetään selvittämään sitä, ovatko yhtiöiden hinnan nostot olleet kohtuuttomia.

Prusin tietojen mukaan Sallilasta ei ole ainakaan tähän mennessä jätetty tutkintapyyntöä Energiavirastoon. Hän sanoo, ettei yhtiö ole lähtenyt laskemaan hintojaan energiaviranomaisen pelossa, vaan ajatellakseen asiakkaitaan.

Prusi korostaa, että hinnoittelupäätöksissä joudutaan ennakoimaan vaikean talven tilannetta ja esimerkiksi syyskuun puolivälin jälkeen, jolloin Sallilan kohdalla kyseisistä marraskuun hintojen korotuksista päätettiin, hinnat ovat tulleet alaspäin sähkömarkkinoilla.

Hinnan alennuksiin ei vaikuta Prusin mukaan sekään, että jotkut muut sähköyhtiöt ovat jo ilmoittaneet hintojen laskemisesta. Hän sanoo Sallilan tehneen hinnoittelupäätöksensä oman riskien hallinnan sietokyvyn kannalta ja asiakkaiden etua ajatellen.