SAK:n paikallistoimisto valitsi Valloxin maakunnan esimerkillisimmäksi työnantajaksi

0
Valloxin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Korja (edessä) ja tuotantopäällikkö Mikko Mäki (keskellä) vastaanottivat kunniakirjan ja kukat. Paikalle olivat saapuneet SAK:n Turun toimiston alue- ja järjestöasiantuntijat Kristiina Linna ja Ville Roslakka sekä SAK:n aluetoimikunnan puheenjohtaja Jarno Silvonen (2. vas.). Kuva: Lari Kiviranta

LOIMAA Varsinais-Suomen vuoden esimerkillisimmäksi työnantajaksi vuonna 2022 on valittu loimaalainen Vallox oy. Tunnustus jaettiin ensimmäistä kertaa, ja sen myönsi SAK:n Turun toimisto. Kunniakirjaa oli luovuttamassa alue- ja järjestöasiantuntija Kristiina Linna.
– Me halusimme palkita sellaisen työnantajan, joka noudattaa työelämän pelisääntöjä, työehtosopimusta ja lainsäädäntöä. Valloxilla otetaan hienosti huomioon myös ympäristöasiat, mikä oli lisäksi yksi valintakriteereistä, Linna sanoo.
Kiitosta tuli myös luottamuksellisista suhteista luottamusmiehiin ja työsuojeluvaltuutettuihin.
– Meille on tärkeää, että yrityksen toimintaympäristö on turvallinen sekä henkisesti että fyysisesti.
Linna toi esiin, että palkinnon myötä he haluavat osoittaa arvostavansa hyviä työnantajia, joiden kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Valinta tehtiin yhdessä ammattiliittojen aktiivien, luottamusmiesten sekä toimitsijoiden kanssa.
Kunniakirjaa vastaanottamassa ollut Vallox oy:n tuotantopäällikkö Mikko Mäki sanoi nimityksen tulleen täytenä yllätyksenä.
– Tietenkin tämä tuntuu hyvältä, ja on hienoa kuulla, että meidän tekemistämme arvostetaan työntekijöidenkin puolelta, hän kiitteli.
Mäki uskoi palkinnon tulleen oikeaan osoitteeseen, sillä hänen mukaansa heillä pyritään hoitamaan asiat työntekijöiden kannalta mahdollisimman hyvin panostamalla työhyvinvointiin ja työsuojeluun. Vuosien varrella tuotantohallissa onkin tehty monenlaisia työolosuhteita parantavia remontteja.
– Muun muassa ilmanvaihtoa on parannettu sekä valaistusta ja lattioita on vaihdettu.
Työntekijöitä pyritään myös kuuntelemaan herkällä korvalla. Mäen mukaan esimerkiksi aloitetoimikunnalta tulevista ehdotuksista lähtee paljon erilaisia prosesseja liikkeelle.
Pääluottamusmies Ville Rastas ja työsuojeluvaltuutettu Antti Mäkelä ovat Mikko Mäen kanssa samaa mieltä siitä, että SAK:n valinta tuli oikeaan osoitteeseen.
– Se osui ehdottomasti kohdalle, sillä tämä on esimerkillisin yritys, jonka tiedämme, he kehuivat.
He sanovat työnantajan panostavan monin tavoin työntekijöiden hyvinvointiin. Käytössä on muun muassa e-passi ja sairaskuluvakuutus.
– Myös työsuojeluasiat hoidetaan täällä viimeisen päälle, Mäkelä kiitteli.
Myöskään työehtosopimusasioista ei Rastaan mukaan juurikaan joudu neuvottelemaan.
– Joskus käymme keskusteluja paikalliseen sopimiseen liittyvistä asioista, mutta verrattuna moneen muuhun työpaikkaan täällä joutuu vääntämään tosi vähän.
Työntekijöiden lisäksi Valloxilla panostetaan vahvasti ympäristöasioihin. Muun muassa kierrätys on niin tehokasta, että sekajätettä syntyy alle prosentti.
– Tuotannon puolella meidän käyttämämme koneet ovat mahdollisimman energiatehokkaita. Lisäksi tarkastelemme lämpötilaa jatkuvasti ja käytössä on lämmöntalteenottolaitteet, Mikko Mäki antaa esimerkkejä.
Erilaisia ympäristöasioihin liittyviä projekteja on hänen mukaansa aina meneillään yhdestä kahteen.
– Pyrimme löytämään koko ajan uusia tapoja, joilla niitä voidaan viedä eteenpäin.