Saimme alkuviikosta juhlia sukulaisten ja ystävien kanssa pikkusiskoni valkolakkia. Kuten on tapana, uusien ylioppilaiden valmistuminen ja lakitus osuivat tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän aikaan. Niinpä samalla, kun juhlimme valmistuneiden saavutuksia, saimme juhlistaa myös 105-vuotiasta Suomea ja kaikkea sitä, mitä itsenäinen isänmaa meille merkitsee. Kyynel kohosi silmänurkkaan väkisin.
Tiistaina televisiosta taas sai seurata muutaman vuoden tauon jälkeen myös Linnan juhlia, jotka järjestettiin hieman poikkeuksellisin menoin. Moni tuttu oli kerääntynyt television ääreen seuraamaan lähetystä juhlaan kuuluvien herkkujen kera. Sinivalkoiset kynttilät saivat palaa koko päivän.
Juhlan tuntua ei ole viime vuosina päässyt kokemaan aivan entiseen malliin, sillä me kaikki tiedämme, mikä on lyönyt kapuloita kokoontumisten rattaisiin. Nyt asia on kuitenkin muuttumassa, ja tuntuu siltä, että juhlinnankin osalta ollaan palaamassa uuteen normaaliin.
Hiljaisemmat vuodet ovat ainakin omasta mielestäni vain nostaneet juhlinnan merkityksen entistä suuremmaksi, sillä yhdessä vietettyä aikaa osaa arvostaa nyt, kun siitä joutui hetkeksi luopumaan. Melkein tekisi mieli juhlia kaikki nekin juhlat, jotka jäivät viettämättä, mutta onneksi aina tulee uusia tilaisuuksia. Kohta koittaa jo joulu aattoineen ja tapaneineen ja pian seuraakin perässä jo uusivuosi. Välissä ehtii vielä synttärit, nimpparit ja kaikki muut ajanjaksolle osuvat onnittelunaiheet. Niiden jälkeen tulevat taas seuraavat juhlat.
Arki kuluu joutuisasti, kun on jotain, mitä odottaa. Aina sen ei tarvitse olla elämän tärkeä merkkipaalu, vaan juhlia voi pienempiäkin saavutuksia, muiden ja omia onnistumisia tai vaikkapa vuosipäiviä. Kun kahvihammasta oikein kolottaa ja kakkutarpeet olisivat kaapissa kätevästi valmiina, voi yllättää myös merkkipäivää viettävän läheisen. Tai vaikka nelijalkaisen ystävän.
Aina löytyy aihetta juhlaan. Tätä pohdimme äitini kanssa viikko sitten, kun livahdimme juhlajärjestelyiltä pulahtamaan avannossa. Arjessa on sitten mukava muistella lähipiirin kesken vietettyjä hetkiä, ilon ja onnen tunteita ja kohtaamisia. Aina tilaisuuden ei tarvitse olla edes iso, vaan parhaiten mieleen ovat jääneet mielenkiintoiset kahvipöytäkeskustelut sekä ne kesäiset kokoontumiset, kun juhlaväki on alkanut spontaanisti vesisotaa eikä kenelläkään ole ollut vaihtovaatteita mukana.
Juhliin saa halutessaan kulumaan sekä rahaa että aikaa ja varsinkin aikaa ainakin, jos taipumuksena on loihtia kaikki tarjottavat omin voimin. Kaikesta hössötyksestä ja stressistä, siivoamisesta ja keittiössä huhkituista tunneista huolimatta juhlapäivät ovat usein ikimuistoisia. Tai ehkä jopa juuri sen kaiken valmistelun ja odotuksen vuoksi.
Oona Tepponen