Joulukinkku vai -kalkkuna? Perinteinen, vai kokonaan vegaaninen joulupöytä? Taateli- vai glögijuustokakku? Piparit vai luumurahka? Mitä saa syödä, ja mitä ei?
Jouluruokien valmistelu alkaa yleensä jo hyvin aikaisin. Omassa suvussani muutama jouluintoilija saattaa suunnitella tulevaa joulua, ja etenkin siihen kuuluvia ruokia, jo kesällä tai viimeistään syyskuussa. Kolmannen adventtisunnuntain jälkeen alkaa tarkempi valmistelu. Silloin käydään lähikaupassa, tai jopa keskustan suuremmassa kaupassa, jouluostoksilla.
Tällöin määräytyy joulupöydän suunta. Lähdetäänkö kenties radikaaleihin uudistuksiin, vai pysyttäydytäänkö samalla linjalla kuin viimeiset seitsemän vuotta?
Ruokaan liittyykin paljon pohdintaa ja ahdistusta aiheuttavia valintoja. Onko jälkiruokavalinta oikea, ja pitääkö ostaa myös gluteenitonta leipää? Onko joku suvusta kenties vegetaristi? Muutama päivä ennen joulua tämä kasa kysymyksiä on yltynyt jo suureksi stressiksi, eikä ruoan valmistaminen enää tuota hirveästi iloa.
Kun joulupöytään päästään ensimmäisten glögikilistelyjen jälkeen, alkavat toisenlaiset paineet. Jonossa seisovat saattavat pohdiskella, onko oma lautanen liian pullollaan, täytyykö “pinkkiä kermavaahtoa” maistaa ja ovatko laatikot terveellisiä.
Tässä vaiheessa saattaa joutua kuulemaan myös kommentteja siitä, miltä oma keho näyttää, ja pitäisikö syödä enemmän vai vähemmän. Nämä kommentit eivät kuitenkaan kuulu joulupöytään, eivätkä oikeastaan minnekään. Oma lautanen saa myös näyttää juuri siltä, miltä sen itse haluaa näyttävän. Ja laatikoista taatelikakkuun, jokainen ruokalaji on tavalla tai toisella terveellinen.
Jos jonosta selviää ehjin nahoin ruokapöytään asti, voi vihdoin hengähtää. Voi nauttia ruoasta, kunnes joku mainitsee nopeudesta, jolla ruokaa syö. Ei saa hotkia, muttei nautiskellakaan liikaa. Kun ruoan saa syötyä, ja on pieni ähky, voivat alkaa ajatukset jo siitä, miten ruoan saisi kulutettua pois. Nämä ajatukset eivät kuitenkaan ole terveitä, eikä niitä pitäisi koskaan syntyä. Kaikilla on lupa nauttia ruoasta ilman syyllisyyttä ja ilman tunnetta siitä, että ruoka pitäisi millään tavalla ansaita. Kenenkään ei tarvitse esimerkiksi hiihtää ruokapöytään, että voisi syödä.
Näin ollen uuttavuottakaan ei tarvitse aloittaa ajatuksella joulukilojen karistamisesta. Eihän “joulukiloja” edes ole olemassa, ja jos olisi, kuka niistä välittää? Uuttavuotta ei myöskään tarvitse aloittaa syömättömyydellä. Syötyä ruokaa ei tarvitse koskaan kompensoida.
Annetaan kaikkien syödä kuten tahtovat. Annetaan ruokarauha – myös jouluna.
Mona Lehto