Kokeneiden lähdöstä haittaa seurakunnassa

0
LL Arkisto

LOIMAAN seurakunnan henkilöstössä on tapahtunut tänä vuonna paljon muutoksia. Pitkäaikaisia avainhenkilöitä on jäänyt pois ja henkilöstön toimenkuvissa on tehty muutoksia.

Eläkkeelle jääneiden talouspäällikön, johtavan kanttorin ja hallintosihteerin pitkä kokemus, ammattitaito ja hiljainen tieto on ollut vaikea korvata tai siirtää muille.

Henkilöstötilanne on todettu niin haavoittuvaksi, että töiden järjestäminen ei onnistu ilman toimenpiteitä. Erityisesti hallintosihteerin keskeinen rooli Loimaan Seurakuntapalvelujen virastossa on paljastunut karulla tavalla tehtävää hoitaneen lähdettyä, kirkkoherra toteaa kirkkoneuvostolle valmistelemassaan päätösesityksessä.

Myös seurakunnan viestintään, sekä sisäiseen että ulkoiseen, tarvitaan lisää työvoimaa. Seurakunnalta puuttuu edelleen sekä selkeä viestintästrategia että ammattitaitoinen tiedottaja.

Ratkaisuksi on perustettu uusi hallinto- ja viestintäsihteerin tehtävä, johon haetaan kirkkoneuvoston päätöksellä työsuhteista tekijää. Tehtävää voi hakea 30. joulukuuta mennessä. Kelpoisuusvaatimus on amk- tai ylempi korkeakoulututkinto. Tehtävään valittu työskentelee aluksi kuuden kuukauden koeajalla.