KOPIT ”Miksi aina kiinni?”

0
Kuvituskuva. LL Arkisto/SSS/Jan Sundman

Oripään kunnantalolla ei ole vissiin virka-aikaa. Monta kertaa käynyt eri aikana siellä, mutta aina henkilö ollut pois. Kannattaisko kunnantalolle hankkia kellokortti että pysyisi työpaikallaan.

Kyllä inflaatio on korkea, kun kvartettiinkin tarvitaan jo viisi jäsentä.
Maailma muuttuu

Perussuomalaisten ja keskustan pitäisi tehdä yhteistyötä maatalouden hyväksi, ei kilpailla vain suosiosta. Perussuomalaiset tekivät 19 parannusehdotusta maajussien ja maaseudun tukemiseksi jokin aika sitten. Saarikko ei hyväksynyt yhtäkään! Jatkossa toivon parempaa yhteistyötä.
Matti Ojala

Torstaina klo 8 aamulla kaksi Kaskenojan miestä putsaa Alastaron lakkautetun yläasteen portaita lumesta. Samaan aikaan mm. Virttaan päiväkodin pihalla lumityöt tekemättä.
Missä järki?

Hirvihovi. Uimahalli ja sali. Aina kiinni. Aattona. Aatonaattona. Varmuudeksi vielä aatoaatonaattona. Silloin kun olisi aikaa urheilla ja rentoutua. Niin kiinni. Tai nyt uutena ilmiönä työvoimapula. Miksi ei edes salille pääse kausilipulla koska hallinpuolikin on auki. Eikun kiinni vaan. Ja viime tingassa nettiin ilmoitus kun olet jo lähtenyt treenaamaan. Eikö ole varamiehiä?
Salinvaihto edessä

Olimme juhlimassa alkuviikolla Linnan Juhlassa kaksi kertaa ja ehdottomasti Loimaan Teatterilla oli viihdyttävämpää juhlintaa ja hienoa olla siellä mukana. Kiitoksemme nautinnollisesta illasta.
A&KS